Petsamolaisia evakossa Kalajoen Plassilla

Auvo Kustaanpoika Saari

Aikaisemmin olen muistellut lapsuuteni Plassin aikoja vuosina 1942. Nyt palaan vuoden 1944 syksyyn ja lähinnä niihin hetkiin, kun Petsamon asukkaita siirrettiin kotiseudultaan evakkoon uusille asuinsijoille Kalajoelle.

Meidän on hyvä muistaa ne ajat, mistä kaikki heidän kohdallaan alkoi. Siirryn muistelmissani talvisodan alkuun, vuoteen 1939, jolloin Suomen kohtaloita alettiin sotatoimin ratkoa. Mitä tapahtui Petsamon asukkaille talvisodan, mitä jatkosodan ja mitä Lapinsodan aikana ja sen jälkeen?

Petsamolaisten lähtö kotiseudultaan talvisotaa pakoon 1939

Petsamon osalta talvisota alkoi 30.11.1939 klo 7.00 Vaitolahdessa, josta asukkaat pakenivat taistelujen ollessa jo käynnissä. Evakuointi yritettiin hoitaa, mutta myrskyn ja vihollisen tulituksen vuoksi tässä epäonnistuttiin. Neuvostojoukot valtasivat Kalastajasaarennon pian ja jäljelle jääneet noin 400 asukasta saivat tottua miehitysvaltaan.

Varsinaiset taistelut ohitan lyhyesti, niistä kirjoitetaan muutenkin liikaa. Neuvostoliiton Murmanskin alueella olevan 14. Armeijan vahvuus oli n. 53 800 miestä ja suomalaisten joukkojen vahvuus Petsamossa oli n. 500 miestä. Tämä epäsuhta vahvuuksissa loi vankat kehykset taisteluiden kululle. Suomalaiset perääntyivät ja tuhosivat lähes kaiken mennessään. Ainoa poikkeus säännöstä olivat Kolosjoen kaupunki ja nikkelikaivos, jotka jätettiin ehjinä vihollisen käsiin. Niiden suojana oli englantilainen omistus, joka lienee suurin syy myös siihen, että Suomi sai Petsamon alueen takaisin talvisodan jälkeen. Neuvostoliitto halusi säilyttää hyvät suhteet Englantiin. Suomalaisten suorittamat iskut selustaan, kovat talviset olosuhteet ja huoltoyhteyksien venyminen veivät neuvostosotilailta suurimmat etenemishalut.
Petsamossa asukkaat jäivät sodan jalkoihin. Petsamo-historiassa ja monissa muissa julkaisuissa on kuvattu sitä kaaosmaista tunnelmaa, jossa petsamolaiset yrittivät päästä turvaan, kuka Norjaan kuka suojatuimmille seuduille etelämmäksi Lappiin. Lähtö oli kiireinen eikä tavaroita voitu ottaa mukaan. Evakkomatkasta tuli hirvittävä. Oli kaamos ja pakkanen kiristyi yön mittaan 30 asteeseen. Matkaa Rovaniemelle oli 500 kilometriä ja se tehtiin kuorma-autojen lavalla, jota kylmältä suojasi vain pressut ja matkakiireessä päälle puetut vaatteet.
Talvisodassa Petsamon evakot olivat osin Tervolassa, poromiehet Inarinjärven itä- ja pohjoispuolella paitsi ne koltat, jotka olivat jääneet sotavangeiksi ja kuljetettu Lovozeroon Kuolan keskiosiin.
Talvisodan jälkeen Petsamo oli tuhottu lukuun ottamatta nikkelikaivosta, jonka toimiluvan konsession Suomi oli myynyt englantilais-kanadalaiselle kaivosyhtiölle. Petsamon nikkeliä halusi niin Neuvostoliitto kuin Saksa.

Välirauha

Rauhan tultua voimaan 13.3.1940 alkoivat suomalaiset palata melko nopeassa tahdissa Petsamoon. Viimeiset neuvostoliittolaiset poistuivat rajan taakse jo 13.4. Petsamo oli raunioina, mutta nousi nopeasti uuteen kukoistukseen. Saksan ja Neuvostoliiton sulkiessa Itämeren tuli Liinahamarin satamasta Suomelle elintärkeä henkireikä ulkomaailmaan. Saksa miehitti toukokuuhun mennessä Norjan. Tämä teki merireitistä Liinahamariin vaarallisemman. Meriyhteyden turvaamiseksi tarvittiin hyvät välit Englantiin ja Saksaan, jotka olivat keskenään sodassa. Liikenne onnistuttiin turvaamaan aivan välirauhan loppuun asti, mutta mitenkään turvallinen merimatka ei ollut. Sekä saksalaiset että englantilaiset tuhosivat useita Liinahamariin matkanneita aluksia.

Jatkosota

Tämäkin sota ratkaistiin muilla rintamilla: vuonna 1942 saksalaiset ja italialaiset joukot kärsivät tappion Pohjois-Afrikassa ja helmikuussa 1943 saksalaisten joukot antautuivat Stalingradissa. Pian näiden tapahtumien jälkeen alettiin Suomessa pohtia miten voitaisiin irrottautua sodasta. Tarvittiin kuitenkin vielä 9.6.1944 alkanut Neuvostoliiton suurhyökkäys Karjalan kannaksella, ennen kuin Suomen sotilaallinen ja poliittinen johto kypsyi Neuvostoliiton koventuneiden rauhanehtojen edessä ratkaisuun: Suomi solmi aselevon Neuvostoliiton kanssa syyskuun 2. päivänä 1944. Rauhanehtoihin sisältyi se suomalaisittain kiusallinen kohta, joka velvoitti suomalaiset hyökkäämään saksalaisia vastaan. Lapin sotaa saksalaisia vastaan käytiin kevääseen 1945 asti. Jo lokakuussa 1944 neuvostoliittolaiset aloittivat suurhyökkäyksen Petsamoa puolustaneita saksalaisia vastaan ja muutamassa päivässä taistelutahtonsa kadottaneet saksalaiset joutuivat vetäytymään Petsamosta. Petsamo oli taas palannut Venäjän yhteyteen. Alueen asukkaat oli evakuoitu pois, eivätkä he enää koskaan voineet muuttaa takaisin. Tilalle tulivat uudet asukkaat Neuvostoliitosta. Yksi aikakausi oli päättynyt.

Petsamolaisten toinen lähtö kotiseudulta 1944

Petsamolaiset olivat palanneet takaisin ja rakentaneet kotinsa uudestaan joutuakseen taas evakkotielle syksyllä 1944. Syyskuun 7. päivänä 1944 alkoi 5514 petsamolaisen uusi evakkomatka Lapin 104 000 evakon etujoukkona. Lähtö oli taas kaaosmainen. Evakkosuunnitelman mukaan petsamolaiset tuli evakuoida Saloisiin ja Pyhäjoelle, mutta suunnitelmaa muutettiin viime tingassa ja evakuointikohteeksi tuli Kalajoki ja myöhemmin myös Ii.
Evakkojen työntyessä tien päälle, tiet olivat täynnä saksalaisia, mutta he suhtautuivat myötämielisesti evakkoihin. Saksalaiset olettivat lappilaisten pakenevan puna-armeijan jaloista. Uskottiin Neuvostoliiton pian valtaavan Lapin.
Evakkoon lähtökäsky tuli poromiehille mahdollisimman huonoon aikaan. Kolttien porot olivat hajallaan tunturissa ja sinne ne myös jäivät samoin kuin muukin kolttakansan elämisen perusta: porolaitumet ja kalavedet. Taloudelliset menetykset koskivat kaikkia petsamolaisia: kalastajat menettivät verkkonsa ja veneensä, autoilijat kalustonsa ja maanviljelijät tilansa.
Elintarviketilanne oli ollut jo sotavuosina huono ja heikentänyt väestön vastustuskykyä. Moni evakkotielle lähtenyt petsamolainen menehtyi, mistä kertovat ristit Kalajoen ja muiden evakkopaikkakuntien kirkkomailla.


Lapin sota alkoi 15.09.1944

Yksi Suomen ja Neuvostoliiton välisen rauhansopimuksen ehdoista vaati, että kaikkien Lapissa olevien saksalaisten joukkojen tulee poistua Suomen alueilta kahdessa viikossa. Koska saksalaisten oli mahdotonta vetäytyä varusteidensa kanssa Lapista säädetyssä ajassa, suomalaiset joukot tekivät maihinnousun saksalaisten hallussa oleviin eteläisen Lapin rannikkokaupunkeihin, koska Neuvostoliitto vaati Suomea olemaan aktiivisempi Lapissa.
Saksalaiset yllätettiin täysin ja kostoksi tästä sodanjulistuksesta he käyttivät poltetun maan taktiikkaa. He tuhosivat lähes kaikki Lapin rakennukset, joitakin syrjäseutuja lukuun ottamatta sekä miinoittivat teitä hidastaakseen suomalaisten joukkojen etenemistä. Viimeiset saksalaiset poistuivat Norjaan 23.4. ja sota Lapissa katsottiin päättyneeksi muutama päivä myöhemmin, 25.4.1945.


Koltat evakuoitiin Kalajoelle

Petsamolaiset ja samaten koltat evakuoitiin 3-15.9.1944 lähinnä Kalajoelle ja sieltä eripuolille Suomea, etupäässä Lapinlääniin. Evakuointi sattui erittäin huonoon ajankohtaan, sillä porojen kokoamista ei syyskuun alkuun mennessä ollut voitu aloittaa. Pikaisen lähdön seurauksena koltat menettivät nautinta- ja kotialueidensa lisäksi koko porokarjansa, nelisentuhatta isokokoista poroa, myös suuri osa lampaita jäi metsiin.

Saksan armeija avusti autoillaan petsamolaisten kuljetusta Rovaniemen asemalle. Kalajoella kolttia siirrettiin aluksi yhteismajoituksesta: Rahjankylään, Vasankariin, Pohjankylään jne. Vasankarissa koltat joutuivat asumaan kalamajoissa, kun muutenkin asuntotilanne oli onneton Kalajoella. Kalajoen kunnallislautakunnankin mukaan kolttien asuinolot olivat kaikkein kurjimmat muihin siirtolaisiin nähden (lumivaaralaiset ja savukoskelaiset). Paikallinen elämäntapa, uskonto, ahtaus ja huonot asumisolosuhteet lisäsivät sairastavuutta kolttien kohdalla. Töiden saanti oli aivan mahdotonta Kalajoella. Ymmärrystä ei meinannut syntyä kolttien ja kalajokisten välillä. Koltat olisivat pitäneet omissa oloissaan asumisesta enempi, kuin muuttamisesta maalikyliin”.

Vuonna 1945 touko- lokakuussa alettiin kolttia palauttamaan uusille alueilleen Lappiin. Vanhemmat koltat olisivat halunneet palata luovutettuun Petsamoon, mutta nuoremmat eivät halunneet mennä sinne, koska eivät pitäneet neuvostomallisista kolhooseista. Halusivat olla itsenäisiä Poromiehiä. Koltat sijoitettiin pääosin Inarin alueelle. Valtion toimesta heille rakennettiin asumukset. Tänään suurin kolttayhteisö toimii Sevettijärvellä.

Petsamon evakkoja Plassilla 1944-1945

Palaan nyt muistoissani aikaan, kun Petsamon evakoita asui Sofia ja Kustaa Saaren perheen kodissa Kalajoen Plassilla. Veljelleni Aarolle oli isäni anonut erikoisluvalla ajokortin 17-vuotiaana. Kaikki Kalajoen kuorma-autot oli määrätty syyskuussa 1944 lappilaisten evakkokuljetuksiin. Näin tämä nuori veljeni oli mukana ajamassa Jonne Pihlajan Volvoa. Olin Jokisuun koulussa toisella luokalla, ja jostain se tieto tuli, että Lapin evakoita tuodaan. Koulun pihalta näimme näitä kuljetuksia Kalajoen keskustaan. Veljeni kuoli 50 vuotta täytettyään ja siten jäi häneltä kysymättä niistä ajoista. Mistä hän haki ja kuinka matka sujui?

Sisareni Eila oli vastaanottokeskuksessa ja illan hämärtyessä hän tuli kotiin mukanaan kaksi pariskuntaa, jotka aina hyväsydämiset vanhempamme ottivat avosylin vastaan. Niin alkoi meidän yhteiselämä Petsamolaisten ihmisten kassa.

Keitä olivat nämä meidän uudet asukkaat? Meille he jäivät ja meillä heille asuinsijat laitettiin. Hilma ja Alarikki Tervaniemi asuivat porstuakamarissa, mihin seuraavana päivänä muurattiin takka. Kamari ei suuren suuri ollut, oli ns. kylmäkamari, missä ruoka-aineet säilytettiin. Siitä tehtiin kamari, josta tuli lähes vuoden koti kahdelle. Muita huoneita meillä oli iso keittiö ja kamari, jossa äiti ja isä kesällä syntyneen Ella-siskoni kanssa asuivat. Me muut lapset, Eila-sisko ja neljä poikaa asuimme yläkerrassa. No, mutta mihin asutettiin Amalia ja Hannu. Keittiöstä yksi nurkkaus varattiin heille. Naapurista saimme levitettävän sängyn, johon olkipatjalle he asettuivat.

Amalia ja Hannu vihittiin jonkun päivä meille muuton jälkeen. Heistä tuli Posion pariskunta. Häät tanssittiin meidän tuvassa, kantelemestari Oskari Kilpisen soittaessa haitaria. Hääateria syötiin tuvan pöydässä, kuten oli jo totuttu yhdessä syömään. Talvi meni ja olimme kuin yhtä perhettä.

Kodissani oli iso sauna ja lähinaapureissa olevat saamelaiset kävivät meillä saunomassa. Usein he jäivät meille yöksi ja silloin oli väkeä tuvan lattialla paljon. Kun sitten aikanaan lähtivät etsimään uutta kotiseutuaan, jättivät he meille lapin asuja kiitokseksi. Oli useat nutukkaat, säpikkäät ja peski. Tarpeen olivat nutukkaat, joita talvella saimme pitää ja jotka olivat tunnetusti lämpöiset. Heiniä vaan emme osanneet käyttää. Näissä upeissa Lapin asuissa kävin joulupukkina. Muistan yhdenkin kodin, jossa minut istutettiin lämmitetyn takan viereen ja lahjoja oli paljon. Arvaatte, että pukilla oli hikinen olo peskin sisällä naamari kasvoilla ja neljäntuulen lakki päässä. Olin kyllä Lapinpukin näköinen.

Vasta vuosien jälkeen tiesimme, minne nämä meidän Petsamolaiset pariskunnat olivat muuttaneet. Paikka oli Varejoki Tervolan pitäjässä. Myöhemmin 1949-51 olimme koko perheen voimin lohenpyynnissä Kemissä. Olimme Lapin portilla. Isä ja äiti päättivät eräänä kesäisenä lauantaina lähteä Tervolaan tapaamaan evakkojamme. Sieltä he heidät löysivät ja jälleennäkemisen ilo oli ollut molemminpuolinen. Kerronpa, mitä heidän kyläreissun aikana tapahtui. Meillä oli saaressa lehmä. Äiti lähtiessä veneestä huusi: Lypsäkää lehmä, muistakaa herutella ensin. Menimme lypsylle. Emme saaneet maitoa tulemaan. Veljeni muisti, mitä äiti lähteissä huusi, herutelkaa ensin. Mitähän se heruttelu on? Heruteltiinhan me sitten, sille syötettiin herkkuja, mitä löydettiin. Maitoa vaan ei saatu. Arvaatte, että saatiin satinkutia, kun tulivat seuraavana päivänä. Utareet olivat melko pulleat.

Olen usein muistellut petsamolaisia, joita asui Plassilla. Joitakin on jäänyt muistiin. Sieppejä asui Ollilan piharakennuksessa ja Rauhatätini saunakamarissa. Perheistä oli joitakin koulutovereita: Portin Simo ja Osmo isosta perheestä, asuivat Santaholman kesävieraiden asunnossa. Dianoff’ in Sampsa ja Jalo, asuivat Santaholman konttorin, nykyisen Plassin kylätalon ympäristössä. Kirikoff’in perheestä ikäiseni Leo, Rannan Oskarin perhe, josta tulee mieleeni tytär Aila, Kuusenmäen Terttu äidin ja veljensä kanssa talossa, jossa asui muistini mukaan Tanskan Heikki vaimonsa kanssa toisessa rapussa ja monet muut.

 

Lähteet:

Osia juhlapuheesta 06.11.2004 pidetyssä Petsamo-seuran juhlassa Rovaniemellä.

Osia Matti Visurin kirjoituksesta Koltat Kalajoella, Kalajokilehti nro 30/2001
Tero Laakso: Petsamon tarina suomalaisten kertomana

 

Lue Juttuja myöskin www.plassi.fi ja sieltä Historia sivut

 

Paluu>>