Sillinpyyntiä Petsamossa

( tekstiä voi suurentaa  Ctrl + , paluu Ctrl 0)

Sillinryntäyssyksy 1931

Petsamovuonoon tuli silliparvet aina kymmenen vuoden välein lokakuun alussa. Sillit viipyivät vuonossa joulukuun lopulle jolloin ne palasivat merelle takaisin.Tämä silliryntäys oli niin valtavan suuri asia taloudellisesti, että kaikki jotka vähänkin saattoivat päästä vesille,olivat kalastamassa. Tiedon levitessä myöskin Suomeen näistä suurista kalansaaliista, se aiheutti kalastajien muuton kohti pohjoista. Kalastajia tuli tietysti Paatsjokivarresta ja Inarista, mutta myöskin aina Kemistä ja Torniota asti.kalastuslaivasto_vardossa.jpgSatamissa oli laivoja joihin kalaa ostettiin ja maksu suoritettiin käteisellä. Seudulla oli tämän kalaryntäyksen ansiosta suuret markkina-ajat. Väkeä kertyi joidenkin tietojen mukaan 600-700 henkeä kalastamaan, joista ulkopaikkakuntalaisia oli hyvin suuri määrä. Jokainen nukkumiseen kelpaava loukko oli miehitetty, ne ei yleensä olleet kovin siistejä eikä lämpöisiä.Kun alueella oli paljon väkeä ja käteistä rahaa suurella joukolla taskut täynnä, niin se veti paikalle myöskin maalla eläviä saalistajia. Petsamolainen praska ja pontikka oli nopeasti rahaksi muutuva tuote. Kortinpeluulla moni menetti uurastuksensa tuloksen ja eli vähillä ennen kuin sai taas tilin kalanostajilta.Useammat tekivät kunnon tilin tässä sesongissa ja menivät kotiin kunnon eväiden kanssa. Petsamolaiset ovat muistelleet paljon näitä sillinpyyntitapahtumia, vaikka ne ovat esiintyneet harvoin. Kymmenen vuoden kierto ei sattunut kovin monesti kohdalle miehen iässä Petsamon aikaan.

Atlantin silli ja villakuore eli lota joka on sillin pääravintoa kutevat keväällä, mutta tämä syysparveilu ei vastaa sitä käyttäytymistä vaan jokin muu selitys täytyisi olla siihen. Normaalista alueen kalan kutuajoista ja liikkeistä poikkeavan tapahtuman vuoksi se saa suuremman kalastus innostuksen kuin olisi järkevää. Näin on käynyt myöskin kultaryntäyksissä.Nykyisen tiedon perusteella sillin syysparveilu perustuu kutuaikaan ja se tapahtuu jaksoittain.

Ohessa tieteellinen tutkimus Yhdysvalloista joka osoittaa ilmeisesti sillin liikkuneen aikoinaan toisin kuin on otaksuttu.Silli (Clupea harengus harengus) on pohjoisissa merissä elävä parvikala. Se on samaan kalalajiin kuuluvaa silakkaa vähän isompi ja rasvaisempi. Se elää Atlantilla suurina parvina. Parvessa voi olla jopa neljä miljardia yksilöä. Silli voi kasvaa 45 cm pitkäksi ja painaa puoli kiloa.

Valtavien kalaparvien syntymisestä ensimmäisen kerran suoria havaintoja        silli.jpg

(26.03.2009 klo 16.38)

Valtavan kalaparven syntyä on ensimmäisen kerran seurattu reaaliajassa. Amerikkalaisen MIT-yliopiston tutkijat seurasivat silliparven päivittäin toistuvaa kerääntymistä kymmenien kilometrien parveksi kutuaikana Yhdysvaltain itärannikolla viime syksynä. Apuna oli uudenlainen akustinen luotaustekniikka, jolla pystytään havaitsemaan kalat 75 sekunnin välein alueella, jonka halkaisija on sata kilometriä.

Kaloilla kuten monilla muillakin eläimillä linnuista heinäsirkkoihin on taipumus kokoontua ajoittain suuriksi parviksi. Havaintojen tekeminen kalojen liikkeistä on kuitenkin hankalaa, koska ennen parven syntyä ne liikkuvat pimeässä pinnan alla. Tavallisilla kaikuluotaimilla parvi havaitaan vasta sen tullessa melko lähelle.

Kolme vuotta sitten MIT:n tutkijat saivat kehitetyksi uudenlaisen, aiempaa huomattavasti matalampaan taajuuteen perustuvan akustisen luotaimen merenalaisten kohteiden havaitsemiseen. Koska taajuus on matalampi, akustinen signaali kulkee vedessä kauemmas ja siihen tarvitsee syöttää vähemmän tehoa.Nyt tällä laitteella kuvattiin Atlantin sillin käyttäytymistä kutemisaikaan Mainen lahdella Georgesin matalikolla. Ennen sillikantojen romahdusta 1970-luvulla Mainen lahti oli yksi maailman kalarikkaimmista alueista. Myös kutuaikana sillit viettävät suurimman osan vuorokaudesta hajallaan syvemmällä meressä, mutta valon vähentyessä illan tullen ne alkavat lähestyä noin 50 metrin syvyydellä olevaa matalikkoa.Ne kokoontuvat ensin pieniksi parviksi jotka alkavat yhdistyä, kun kalojen tiheys ylittää tietyn kriittisen rajan, 0,2 kalaa neliömetrillä. Ensin syntyy paikallisia kalatihentymiä, ”johtavia ryppäitä”, jotka ovat pystysuunnassa 10-30 metriä paksuja ja liikkuvat muutaman kymmenen metrin etäisyydellä pohjasta. Näiden tiivistymien ilmestyminen käynnistää ketjureaktion, joka johtaa lopullisen parven syntyyn.

Kalatihentymien yhdistyminen leviää vaakasuuntaan eräänlaisina aaltoina, joka liikkuu nopeudella 3-6 metriä sekunnissa. Sen vaikutus etenee siten kymmeniä kilometrejä parissakymmenessä minuutissa. Aaltoliikkeen nopeus on huomattavasti suurempi kuin yksittäisten kalojen etenemisnopeus, joka tiheässä parvessa on noin 0,2 sekunnissa. Tutkijat vertaavat parven kasvuun johtavaa aaltoliikettä suuren stadionin katsomoon, missä ihmiset tekevät aaltoja nousemalla ylös ja laskeutumalla alas rytmikkäästi.Lopputuloksena syntyy jopa 40 kilometriä pitkä ja satojen miljoonien yksilöiden muodostama kalaparvi, joka liikkuu yhtenäisenä matalikon yllä koko illan ja yön hajotakseen valon lisääntyessä aamulla. Parvi liikkuu hyvin lähellä pohjaa, 20-40 metrin päässä meren pohjasta mutta koko ajan muutaman metrin päässä pohjasta. Parven liikettä ohjaavat tietyt johtoyksilöt ja suunta oli määrätietoisesti kohti Georgesin matalikon eteläosan kutema-alueita.Kutu tapahtuu tämän parveilun aikana. Yhtäaikaisen kutemisen hyöty kalojen kannalta on se että todennäköisyys joutua vaanivien petojen eli isompien kalojen tai valaiden suuhun on pienempi, kun parvessa on monta muutakin.

Kalaparvien liikettä on aiemmin mallinnettu teoreettisilla parvimalleilla. Havainnot vastasivat melko hyvin laskuja, jotka perustuivat kalaparvien liikkeistä aiemmin saatuihin vähäisempiin havaintoihin.

Uusi luotausmenetelmä hyödyntää jatkossa uhkaavasti huvenneiden kalakantojen suojelua maailman merissä. Periaatteessa sitä voi käyttää myös väärin, rosvokalastukseen, seuraamalla milloin kalat kerääntyvät kutualueille. Tutkijat toivovat että väärinkäytökset voidaan estää kansallisella ja kansainvälisellä valvonnalla.

(YLE tiede, Science)

************

Villakuore (Mallotus villosus) on suurissa parvissa elävä kuorekaloihin kuuluva lähinnä kuoretta muistuttava arktinen kalalaji. kuorre.jpg

Kalan levinneisyysalue on koko Pohjoinen jäämeri. Alalaji villosus elää Atlantin valtameren pohjoisosissa. Jäämerellä erityisen runsaasti kalaa on Newfoundlandin ja Islannin vesillä sekä Barentsinmerellä. Alalaji socialis elää Tyynen valtameren pohjoisosissa Beringinsalmesta etelään Japanin ja Vancouverin seuduille asti.Kalaa on ihmisravinnoksikin käytetty säilöttynä, kalapuikkoina ja sen keltainen ja pienirakeinen mäti on arvostettuakin. Lisäksi villakuoreesta valmistetaan kalajauhoa. Kala on myös oivallinen täky turskanpyynnissä. Hylkeet, valaat ja monet vesilinnut kuten lokit syövät runsaasti villakuoretta, joten sen ekologinen merkitys on suuri. Suomessa tavataan samaan heimoon kuuluvaa kuoretta.

tekstin koonnut mainituista lähteistä  , topi