Alaluostari

Petsamon luostari perustettiin Alaluostariin 1532. Suomalainen sissijoukko Pekka (Juho) Vesaisen johdolla hävitti luostarin maan tasalle vuonna 1589 ja luostarin toiminta päättyi. Alaluostarille oli asettunut venäläisiä uudisasukkaita 1870-luvulla, mutta uudelleen toimintansa aloittanut Petsamon luostari otti Alaluostarin omaan käyttöönsä ja siirsi kylän venäläiset Kaakkurin kylään vuoden 1890 jälkeen. Tämän jälkeen kylää asuttivat lähinnä luostarin venäläiset työläiset. Petsamon siirtyessä Suomelle, otettiin Petsamon luostarin Alaluostarilla sijainneet rakennukset Suomen hallinnon ja Petsamon luterilaisen seurakunnan käyttöön. Tämän jälkeen Alaluostarin asukkaat olivat pääasiassa suomalaisia.

Kuvateksti

Alaluostarin kirkko oli rakennettu vuoisna 1906-1908. Alueelle rakennettiin myös vierastalo,tiilitehdas,sauna ja pesula, kalkkikiven polttouuni,kellari, atlousrakennus ja paja jonka voimanlähteenä oli vesivoimala. Vesivoimala oli munkki Parmenin taidonnäyte. Kirkon kupeeseen mäen laidalle rakennettiin komea kellotapuli, josta tuli tunnettu ja kuuluisa nähtävyys.

Kuvateksti

Suomen valtio ottaessa kaiken luostarin omaisuuden haltuunsa ja palauttaen luostarille vain 10 prosenttia sen aiemmin hallitsemastaan maa-alueesta, pakotti näin luostarin toiminnan keskittymään pelkästään Yläluostarille. Luostarin taloudellinen tila ei olisi kyllä kestänyt muutoinkaan koko alueen ylläpitoa. Alaluostarin kirkon käyttöön ortodokseille annettiin oikeus pitää jumalanpalvelus kaksi kertaa vuodessa, joulukuun 15.pnä (trifonon kuolinpäivä v 1583) ja helmikuun ensimmäisenä päivänä( kynttilän päivänä). Alueelle ja kirkolle jäi edelleen luostari nimi, vaikka varsinainen luostaritoiminta oli kokonaan Yläluostarissa. Tämän haltuunoton korvauksista käytiin monet neuvottelut ort.kirkon ja Suomen valtion välillä, mutta alueen lopullinen menetys lopetti neuvottelut asiasta. Ehkä vielä jollain symboolisella eleellä tuo voitaisiin korvata. ( Eräiden historialähteiden, mm ort.kirkon mukaan, Alaluostarista oli jo muodostunut pelkkä kirkkopaikka ja luostari oli jo keskittymässä Yläluostarin alueelle.)

Kuvateksti

Kuvateksti

Valtio myönsi vähäisen rahamäärän luostarin rakennusten ehostamiseen 1930-luvun alkupuolella.Erillinen kellotapuli oli tärkeä maamerkki matkailijoille ja sen kellojen soitto kaikui kauas jokilaaksossa. Kirkon ikonostaasi oli peitettynä ev.lut käytön aikana ja avattiin kun ort.kirkko toimi niinä kahtena päivänä vuodessa kuin sopimus oli. Näiden kahden kirkkokunnan välillä ei ollut yhteistoimintaa estäviä aitoja ja se korostui poikkeusaikojen aiheuttamien haittojen vuoksi.

Kuvateksti

Kuvateksti

Kellotapulin vinoristi sahattiin luterilaiseen malliin

Kellotapuli oli myös näköalatasanteena

Monoliitti pystytettiin v 1938 Alaluostarin mäelle lisäämään turistien kiinnostusta

Sodan aikakin näkyi luostarin aluella.Lottien kioski kirkonpihalla

Kovin kirkollinen toimitus..

Kuvateksti

Kuvateksti

Kirkko oli muuttanut muotoaan tuhotöiden jälkeen. Nyt kirkossa oli munkkien asunto ja muut toimitilat. Kaikesta huolimatta, kirkossa kestittiin vierailijoita. Kellotapuli oli ollut kioskina ja bussipysäkkikoppina ja hävinnyt jonnekin. Tilalle on jossain vaiheessa ilmestynyt kamalan näköinen versio, josta alla kuva.

Kuvateksti

Joulukuun 4 pnä 2007 Alaluostarin kirkko tuhoutui tulipalossa. Jäännökset ovat lankkuaidan takana kasassa. Vain ruumishuone on kasarmin korjaamon käytössä.

Tässä on Alaluostarin kirkon hirsiä

Luostarin rakennus, risti katolla, konekorjaamon käytössä

Kellotapulin näköinen rakennelma

Tämän kaiken entisen kadottua, olemme rakentamassa Alaluostarin kellotapulin näköisversiota petsamolaisten muistomerkiksi Tervolan Varejoelle. Tapuli tulee ort tsasounan läheisyyteen, tontille joka oli 1949 varattu ev.lut rukoushuoneelle. Tapulin toteuttaa Petsamo-Seura ja Varejoen kyläyhdistys. Kellotapuliin tulee Varejoen oma kirkonkello ( 600 kg), jonka kylä sai lahjoituksena rukoushuonetta varten. Lahjoituksen teki Lokomo Oy joka oli silloin myös kellovalimona. Tapuli vihitään käyttöön heinäkuun 16 pvä 2016, samassa yhteydessä kun pidetään Varejoen asutuksen 70-v juhlat sekä Petsamolaisten kesätapaaminen.Kellotapuli tulee palvelemaan myös nimensä mukaisessa tarkoituksessaan ort.srk:n tarpeita.

Kuvateksti