EinarHeimo Olsen

s.

24.09.1926 Petsamon Vaitolahdessa

k.23.05.2013 Pello

Kun mietin isääni, niin aina häntä ajatellessa ajatukseni vaeltavat Petsamoon ja siellä Vaitolahteen. Vaitolahti oli isälleni rakkain paikka elämänsä aikana. Niin kuin hän itse
usein sanoikin viimeisinä elinvuosinaan, että Vaitolahti oli kaunein paikka
maailmassa.

IsäniEinar Heimo Olsen syntyi Vaitolahdessa Peder Sigvard Olsenin ja Alfa Adele

Olsenin (o.s. Sunnarin) seitsemänlapsiseen perheeseen kolmanneksi nuorimmaisena.
Lapsuuden ja osan nuoruusvuosista hän eli synnyinseudulla. Lapsuus oli isäni
kertomusten mukaan hyvin onnellista aikaa, vaikkakin hyvin nuorena täytyi
aloittaa työnteko. Isäni kotitalo sijaitsi lähellä Venäjän rajaa Raja-Tuovilan
naapurissa. Hän kertoikin, kuinka he poikasena olivat kesäisin Tuovilan
heinäpelloilla töissä. Kalastaminen tuli isälleni tutuksi hyvin nuorena. Isäni
isoisä Martin Josef Olsen laittoi hänet 6-vuotiaana ohjaamaan kalastusvenettä,
se oli ollut 6-vuotiaalle pikkupojalle todella tärkeä tehtävä. Isoisä oli hyvin
tärkeä henkilö pienen pojan elämässä, sillä isäni isä katosi Vaitolahdesta
vuonna 1933. Isäni oli silloin vielä pikkupoika.

Hilla-aikaan veneen keula suuntasi Heinäsaaria kohti ja siellä oltiin parikin viikkoa

hilloja poimimassa. Ja niitä oli kuulemma paljon. Sieltä norjalaiset laivat
kävivät ostamassa saavitolkulla hilloja. Ja olivatpa poikaviikarit keksineet
kaikennäköistä kolttosten tekoa hillareissulla ollessa, kuten linnun pesistä
munien kähveltämistä.

Isänikotitalon läheisyyteen rakennettiin koulu, jota myös hän kävi siihen asti

kunnes venäläiset hyökkäsivät kylään vuonna 1939. Ukki pelasti kylän
venäläisten tulitukselta, kun hän meni kotitalonsa pihalle ja huusi: ”Älkää
ampuko, täällä ei ole kuin naisia, lapsia ja vanhuksia.” Venäläiset vastasivat,
että jos valehtelee, he ampuvat kaikki. Mutta Martin puhui totta ja näin ollen
tulitus lopetettiin. Tulituksessa sai surmansa isäni serkkupoika. Isäni ja
hänen veljensä myös haavoittuivat tulituksessa. Tämä tapahtuma oli jäänyt isäni
mieleen todella voimakkaasti tehden Martin-ukista sankarin 13-vuotiaalle nuorukaiselle.

Isäni kertomuksen mukaan, venäläiset hoitivat hyvin haavoittuneita ja kohtelivat

muutenkin vankeja hyvin.

Kunvankeus loppui, isäni perhe asettui asumaan Trifonan kylään. Siellä he asuivat

tiilitehtaalla. Isäni kävi töissä Liinahamarin satamassa ja rippikoulun hän
suoritti Parkkinan kirkossa. Mutta vielä kerran joutui perhe jättämään kotinsa
ja rakkaan Petsamon taakseen.

Isänityöskenteli muurarina ja 1950-luvun alussa hän oli muuraamassa Pellon

koulurakennusta, jolloin hän kohtasi tulevan vaimonsa Alicen. He avioituivat 1952.

Herakensivat yhteisen kodin Pelloon, missä isäni sai elää 86-vuotiaaksi. Lapsiasyntyi seitsemän, joista kaksi nukkui jo lapsena pois. Meissä lapsissa ja

lapsenlapsissa elää petsamolaisuus ja olemme hyvin ylpeitä siitä.

Itsepääsin käymään Vaitolahdessa syksyllä 2012 ja sain jakaa tämän liikuttavan

hetken isäni kanssa. En koskaan unohda sitä tunnetta, kun soitin isälleni Kalastajasaarennolta
ja kerroin käyneeni katsomassa hänen lapsuusmaisemat. Itselläni oli vahva
tunne, että täällä on meidän juuret, Vaitolahdessa!

Me kaikki,puoliso, lapset ja lastenlapset säilytämme muistoissamme kaikki kertomukset, joita

isäni kertoi lapsuusmaisemista. Kiitos pappa!

Kaarina Olsen-Aalto