Kalastajien kirkko

Tsasouna Trifonassa

Parkkinan vanha kirkko eli Pyhän Mikaelin kirkko oli Petsamon ortodoksiselle seurakunnalle kuulunut kirkko Petsamon kirkonkylässä Parkkinassa. Kirkkoa kutsuttiin myös Kalastajien kirkoksi. Petsamossa oli muitakin Kalastajien kirkkoja.

Kirkko oli rakennettu alkujaan kalastajien varoilla Trifonan kylään tsasounaksi vuonna 1808. Kirkoksi se oli laajennettu vuosina 1880-1885 kauppias Roman Šerbukin lahjoittamilla varoilla. Vuosina 1894-1899 kirkko purettiin ja siirrettiin Parkkinaan. Luostari Jäämeren rannalla kirjassa Panteleimon sanoo kirkon tuodun vanhan luostarin paikalta. Kirkko oli kahdeksan metriä pitkä, neljä metriä leveä ja 3,5 metriä korkea. Puurakenteisen kirkon edessä oli erillinen kellokatos.

Kirkko jäi ehjänä paikalleen, kun Petsamo luovutettiin Neuvostoliitolle vuonna 1944. Nykyisin kirkko sijaitsee Alaluostarilla entisen Alaluostarin kirkon paikan läheisyydessä.

Parkkinassa sijaitsi myös seurakunnan pääkirkko eli Parkkinan kirkko ts. Talvikirkko.

Kuvateksti

Tässä oik. kuvassa tsasouna, eli Kalastajien kirkko on Parkkinatunturin lähellä Parkkinassa. Paikalla on edelleen nähtävissä koivujen ympäröimä alue jossa tämä rakennus on sijainnut. Ilmeisesti rakennus on ollut silloin sininen. 

Kalastajien kirkko rakennusvaiheessa

Rakentaminen edityy vähitellen...

Tässä kirkko alkuperäisen näköisenä

Tällä hetkellä Kalastajien kirkko sijaitsee Alaluostarilla ja on siellä ainut kirkko, koska Alaluostarin kirkko, joka näkyy taustalla, paloi joulukuussa 2007. Kirkon edessä ei ole enää kellotapulia, vaan se näkyy vasemmassa kuvassa bussien välistä. Kellotapuli on ollut ilmeisesti molemmille kirkoille tarkoitettu.