Vaasan Jaakkoo

Petsamo oli outo ja ihmeellinen maa ja petsamolaiset olivat kummaa kansaa "suomalaisten" silmissä. Petsamoon kulkeutui monia kirjailijoita ja tutkijoita. Näinkin he näkevät tuon kummallisen maan kolkan ja ihmiset.

 

Vaasan Jaakkoo

PETSAMHON VALASKALOJA ONKIMHAN

Suutaria tarvita as. — Klondeikin kauppias. — Petsamon hotelli ja mailmansoran siunaukset.

Kun me siinä venhen pohjalta matkareppujamma valikoottimma Kunnallisneuvoksen kans, ennenku maihi astuthin Parkkinan rannas, äkkäs se jotta sen housunpultut olivat mennehet matkan varrella pahoo krut-tuuhi. Olivat nii mones kiärtees koipien ympärillä, jotta hra Kunnallisneuvoksen mahtava ja arvovaltaane kruppi näytti seisovan kahren tukevan korkkikruuvin päällä.

-  Kuinkas mä, kansani erustaja voin tällääses putsus astua kansan nähtäväksi — haikaasi Kunnallisneuvos. - Mun pitää ensi töiksi heti rantahan päästyä mennä johki kräätärinliikkeesehe ja prässööttää nämä  housut. Mutta suuri oli hra Kunnallisneuvoksen ällistys, ku laivamieheltä sai kuulla jotta

-     Prässirautaa ei oo Petsamos muilla ku kruununfoorin frouvalla!

-     Mitä?! - Eikö tääl'oo kräätäriä koko Petsamos?

-     Ei oo! Eik'oo suutariakaa. Eikä nikkaria, eikä muitakaa käsityälääsiä  - seliitti miäs.

Niin on hullusti asiat Petsamos. Mitä uutta vaatetta hankithan, se tuarahan valmihina Norjasta. Samoon on kenkien laita. Ku repeemähän eli ratkeemahan rupiaa, nii sellaasta hantvärkkäriä ei oo koko Petsamos, joka pystyys vähä ihmiste laihi korjaamaha. Sitä varte ei verhoja paljo paikkaallakkaa, pirethän vai sellaasina riapuuna päällä nii kauan ku py-syyvät. Nikkarinpuuttehen tähre on sellaasten ihmisten, jokka voisivat varojensa pualesta jotaki teettää, niinku virkamiesten ja kauppiasten hua-nekalut — pakkalaatikoota, kolmijalkaasia lavittoota ja jos jotaki Aata-min-aikaasta tyyliä. Katkerasti ihmiset valittelivat, jotta lavittanki pitää tilata Tamperehelta eli Etelä-Norjasta asti, ja ku perille viimmee tuloo, nii on luajan lykkyy, jos siin'on kolme tervestä jalkaa jäljellä.

Suutaria, kräätäriä, nikkaria ja muita sellaasia hantvärkkiä siälä tarvitaas. Samoon on Pohjoos-Norjas aiva yhtä suuri puutos käsityölääsistä. Tavalline rajasuutari otetaas siälä suurella riamulla vastahan. Sitä kannetaas pönttöönsä päällä riamusaatos taloosta taloohi.

Rannasta ohjattihin meirät kauppias Ludvik Munsterhjelmin asuntohon, johna kauppiahan iloone ja hauskannäkööne norjalaane frouva otti meirät lämpöösellä kaffikullalla vastahan. Frouv' on suuren mailman naine, tohtorin tytär Tromsööstä, kirjallisesti sivistyny ja herttaane ihmine. Isäntä itte oli pitkä solakka hiano miäs, josta heti huamas olevansa tekemisis tavallisuuresta poikkiavan kaupiahan kans. Kaffipöyräs keskusteltihin jo Hamsunista ja Ibsenistä. - Taalapa vasta fiiniä kauppamiähiä on! - imehtelimmä me.Koitin ottaa vähä tarkempaa selvää tästä merkillisestä miähestä ja sainkin kuulla imhellisiä asioota.

Tämä »Klondyken kauppias» Munsterhjelm, on varsinaaselta ammatiltansa eläin- ja kasvistiäteelijä, joka tutkimusmatkoolla on kiärtäny Kii­nat, Jaapanit ja Huippuvuaret. Paljo merta ja maata on se miäs nähny. Ja nyt s'oon ruvennu kauppamiäheksi Petsamoho ja lyä rahaa ku roskaa. Myy niiskua, tupakkia, kaffia, sokuria, paitoja, housuja, fläskiä, karamäl-liä, valeskelloja ja mitä vai. Ja ostaa kans mitä Petsamon kalastaja ja syränmaan kolttaäijä vai kiinni verestä, ilmasta ja maasta saa. Sille tuarahan kalaa, nahkoja, villoja, heiniä j.n.e.

Ku mäkin tein kauppaa sen puaris ja ostin poronnahaasta tehryt toffe-lit, tuli sinne yks äijänkänttyrä, joll' oli kainalos nii suuri kuallu krapu, jott' oikee hirvitti. Paperossilooran ja markan antoo kauppias siitäki. Se oli Jäämeres elävä kuariaane nimeltä krevetti, joka muutoon koiviltansa ja saksiltansa muistuttaa krapua, mutt' on krupiltansa aiva ympyriääne ku fiilipunkki ja sen kokoonenki, punane färiltänsä. Kun oikaasi sen koivet, nii kyynärää pitkät olivat! S' oli ku mikäki pyykkilavitta ku sen tälläs laattialle seisomhan. Sanoo se kauppias, jotta sitä voi syäräkki, mutta nurkkaha mä sylkääsin ja sanoon, jotta ainaki multa se jää vissisti maistamata.

Suamen Matkaaluyhristys on huvimatkaalijoota varte majatalooksi hyyränny Petsamos yhrestä karjalaasesta tuvasta toisen pään, joh' on kaks pikkuusta ja matalaa kamaria. Tätä viarastalua hoitaa kaupp. Munsterhjelmi ja neljä paksuunta äijää meistä sijootettihin sinne. Ne oli nii mataloota huanehia ja soukat ovet, jotta hätinä me mahruumma sisälle. Klasit oli ku flikkaan lutis pikkuuset. Niis oli kuus kämmenen kokoosta kruutua, n'otta ku mä ja Hermanni koitimma yhtaikaa klasista kattella, nii ei kummankaa mahtunu ku toinen silmä klasihin. Nenä otti foorilautaha ja toisella silmällä sai vai kattella. — Mutta me soviimma sitte Hermannin kans niin jotta kattothin vooron perähän.

Mutta puhrasta ja kaikin pualin piäntä ja siävää niis huanehis oli. Ja oikee rautasängyt. Mutta laattialaurat kiikkuuvat ja notkuuvat melkee ku olis Jäämerellä kulkenu. Vaikka ovet ja laattiat oli hiaralla ja verellä nii purkkihiksi hinkattu jotta puu loisti valkoosena, ja seiniski oli aiva uuret kuvaaset tapeetit, nii joka paikasta pisti väkevä sualan haju nenähä muistutti, jotta ollahan kalamailmas ja Jäämeren rannalla.

Nämä karjalaaset tuvat, johna tämä majatalooki sijaatti, ovat rakennetut sillä lailla, jotta kaikki ihmisten ja eläänten huanehet ovat saman katon alla. Siin' on väentupa, navetta, talli, heinälarot ja muut tarveshuanehet viäretyste ja ovi vai välis. Kukoot ja kanat asustaavat parhaasta päästä väentuvas. Ei tarvitte talvella mennä ulkoilmana ollenkaa. — Ulkuapäi on tällääne Petsamon »taloo» matala, harmaa, vino ja väärä hökkeli. Se muistuttaa meirän puales jotakin torpan vanhaa ulkokartanua. Katto on mättähistä. Tälläästä nutukylää on koko Näsykän kylä, jok' on Parkkinan kylästä nuan kilometrin pääs jokia ylhäppäi. Parkkinan kyläs on kumminki joitaki parempiaki rakennuksia, jokk'on siltä äijältä ku Petsamo viälä kuuluu Venäjälle. Parkkina oli siiloon Petsamon hallintakeskus. Siäl' on suurellaane kansakoulu, pari luasterille kuuluvaa pyhiinvaeltajia varte rakennettua rakennusta, nykyyne Petsamon apteekkitaloo ja ent. venäläänen pappila, johna nyt asuu Petsamon lääkäri. Samas rakennukses on piäni sairaala. Lääkärinhoiron ja lääkkehet maksaa Petsamos kokonansa valtio. Apteeki saatihin vasta kesällä 1922. Ilmaasta apuansa tarjoo ihmisille viälä sairahanhoitaja ja kätilö.

Kylän toimeliahin ja kätevin miäs on yks ryssä, joka kymmenkunta vuatta sitten tuli Petsamhon niis meiningiis jotta rupiaa munkiksi. Mutta hyvä jumala johtiki asiat sillä lailla, jotta tämä kunnon miäs rakastuuki luasterin ylimmääsellä portahalla yhtehe karjalaasehe flikkaihmisehe. Siit' oli se seuraus jotta miäs paiskas luasterin portin vähä äkkiää kiinni, nai sen flikan ja rupes tavalliseksi ihmiseksi. Kaks paljasta kättä oli alkaes, mutta tyällä ja tarmolla on nii pärjänny, jotta on rakentanu jo kaks oikiaa ihmismoosta talua, joista toisen on nyt hyyränny Munsterhjelmille. Kaik­kia on miähelle siunaapunu: lehmiä, lampahia ja lapsia, n'otta s'oon ny Parkkinan kylän suurin ja rikkahin taloolline. Muuta vikaa ei täs ryssäs oo ku se, jottei se osaa suamen sanaa. Kaikki kylälääset kunnioottaavat sitä ja panoovat aina erestänsä puhumhan, ku on jotaki yhtehöösiä asioota ajettavana. Eikä se tyhmä miäs ookkaa. Ei nauti väkijuamia, eikä polttele. Se saa kirvehellä muutaki tehtyä ku kiälehensä haavoja.

Omituust' oli nährä jotta kyläs oli kaikki airat tehty monikertaasesta piikkilangasta, jot' oli nii pitkältä ja vahvalta, jotta joka taloo näytti olevan varustettu piikkilanka esteellä. Se johtuu siitä, jotta mailmansoran aikana tälläki mailman kantilla oli vilkasta sotaelämää. Enklantilaaset, m.m. se Millerin armeija majaali Petsamoski, kaivoo kylien ympäri vallihautoja ja rakenti pitkiä piikkilankaestehiä ja vallituksia kilometrikaupalla tunturiille. Näistä riittää asukkahilla nyt hyvää aitavärkkiä ilmaaseksi nii paljo ku kukin vai viittii irti keriä.

Sota-aikana oli monia meritaisteluja saksalaasten, ryssien ja enklantilaaste välillä Jäämerellä. Monta niitä suaritettihin Petsamon ja varsinkin Kalastajasaarennon erustalla. Saksalaaset upottivat satoja purje- ja höyrylaivoja

Useen on sumu nii säkiää, jottei näe syltä ethensä. Tiätää sen, mikkä vaarat ja vastukset siif on kalastajille ja merenkulkijoolle.

Kevät tuloo Petsamos toukokuus ja se tuloo äkkiä ja aika rytinällä. Jäät sulaavat nopiaa, syntyy kovia tulvia tunturiilta — ja yäksi jäätyyvät lammet ja purot uurestansa, sukaksensa taas päivällä.

Syyskuus on taas tultu syksyhyn, lehret putuaavat puista, muuttolinnut jättäävät pohjolan ja lokakuus on jo täysi talvi. Lyhyt on siis Petsa­mon kesä.

Kesä on tyän ja toimen aika. Siiloon on menua ja liikettä joka paikas. Kolmen kesäkuukauren kulues pitää Jäämeren rannan asukkahan saara koko talven elantonsa, sillä talvi on kuallutta aikaa. Silloo ei tehrä juuri mitää muuta kun maatahan ja syärähän mitä kesällä on kokohon saatu. Elämän järjestys on siälä töine ku mualla maailmas. Meistä etelänmiähistä tuntuu ourolta ku yks Petsamon äijä valitteli jotta- Huanot on äijät sitte ku Suami tänne tuli. Kolme kuukautta min' oon kovaa tyätä tehny, eikä siltäkää tahro tulla talvia toimhen.

Ne pitäävät siälä luannollisena, jotta ku miäs on kolme kuukautta tehny tyätä, nii lopun vuatta pitää sen saara maata. Sellaasehe lojumisehen ollahan siälä osaksi pakotettujaki, mutta johtuu tämä käsitys pääasiallisesti kumminki entisestä helposta toimhentulosta ryssävallan aikana, ku Petsamon kalastajat olivat tottunhet myymähän kalansa sualaturskana Venäjälle, josta sitte saatihin halvalla viljaa ja muita tarpehia. Mutta kun nyt on kaupankäynti Venäjälle kokonansa tukus, eikä kalakauppaa oo saatu viälä järjestetyksi mualleppäi, niin on petsamolaasten elämäki joutunu aivan pois raiteeltansa. Petsamolaaset ovat tottunhet valmistamhan kalansa vain Venäjälle viäntiä varte, joka on ainua maa, mihnä turskaa syärähän sualakalana. Kun Venäjälle viänti loppuu, nii jäivät Petsamon ihmiset aivan avuttomiksi.

Kun tämä maankolkka nyt on tullu Suamelle nii lankee siitä luannollisesti, jotta Suamen pitää koittaa nostaa Petsamon asukkahat jaloollensa ja auttaa niitä elämisen alkuhun. Tätä varte perustettihin kuuluusaksi tullu Petsamo-yhtiö, jonka piti ottaa hoitohonsa Petsamon kalakauppa ja välittää kalastajille kalastusvälinehiä verkkoja, venehiä ja muuta sellaasta. Mutta tämän yhtiön johtohon satuttihin saamahan kykenemättömiä ja kunnottomiaki miähiä, jokka tekivät jos jonkillaasia rötöksiä ja väärinkäytöksiä. Mutta suurimpana syynä epäonnistumisehen oli kumminkin epäälemätä miästen kykenemättömyys nii suurisuuntaasehe ja vaikiaha tehtävähän. Ei oo suinkaa mikää pikkuasia lähtiä perustamhan ilman kokemusta suurta kalastusliikettä, jonka pitääs olla toiselta pualen hyväntekevääsyyslaitos ja samalla tuattaa suuria voittoja. On muistettava, jotta Norjan pualell' on monta vanhaa suurta ja vakavaraasta kalakauppiasta ja yhtiötä, joiren hallus on jo kauan ollu Eurooppahan suunnattu Jäämeren kalakauppa. Niili' on suuret kalakuivaamot, mahtavat varastomakasiinit, tarkootuksenmukaaset kuljetuslaivat ja ennen kaikkia pitkäaikaane kokemus tällä alalla. Kun meillä nyt valtio koittaa ottaa Petsamon kalakauppaa hoitaaksensa, ja valtion liikehommat muutoonkin pakkaavat olemahan vähä niin ja näin, nii ei tartte kovinkaan kummastella, jotta se Petsamopuulaakin menestyminen on ollu vähä huanonpualeesta. Mutta on siälä saatu jo jotaki aikahanki. Vähitellen rupiaa asiat järjestymhän, mutta oppirahat pitää aina maksaa.

Yhtiöllä on kolme kauppapuaria eri kylis ja ne oli aika hyväs kunnos. Petsamos on pari kolme yksityyskauppiasta ja niille on yhtiön liike paha tikku silmäs. Jos ei siäl' olsi yhtiön kauppoja, nii yksityyset voisivat kiskua tavarasta kuinka kohtuuttomia hintoja tahansa. Mutta nyt pitää yhtiö niitä vähä kuris.

Se on huanolla tällillä tämä Petsamon kalajuttu. Lipiäkaloona syärähän meirän maas joka vuasi nuan 600,000 kilua kuivattua turskaa, joka ostethan Norjasta. Petsamon kalastajat laskoovat oman turskankalastuk­sensa tuattavan nykyään vain 60-70,000 kilua, mutta sitäkää ei saara tulemhan meirän omhan maahan. Koko tarvittava lipiäkala saataas kyllä Petsamonkin vesiltä, mutta ei pystytä asioota järjestämhän! Tarvitaas kalakuivaamo, parempia vehkehiä ja miähiä, jokka pystyysivät asioota hoitamhan. Jos vain saataasihin asiat järjestetyksi nii, jotta Suames syä-tääs Petsamon lipiäkalaa, nii Petsamos tulis kulta-aijat.

Vika ei oo sysis, se on sepis. Mutta kaippa ne asiat siitä lutviutuu, ku keriithän. Tallellapa on meillä siälä pohjooses pohjatoon lipiäkalatiinu, kun vai keksithän keinot, millä ne kalat kuljetethan tänne alamaihin väen purtaviksi.

Petsamhon valaskaloja onkimhan 1924