Petsamon kysymys ennen itsenäisyyttä
Aluevaihdosta uudisasutukseen – Jäämeren yhteyden historiallinen kaari
Johdanto
Petsamon alueen historia ei ala sodasta eikä pääty rauhaan. Se alkaa hiljaisista neuvotteluista, rajalinjoista ja lupauksista, jotka muovasivat Jäämeren rantojen kohtaloa jo 1800-luvun puolivälissä. Vuoden 1864 aluevaihto Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän keisarikunnan välillä avasi mahdollisuuden Jäämeren yhteyteen — ei vain strategisesti, vaan myös kulttuurisesti ja inhimillisesti.
Tämä kirjoitus tarkastelee Petsamon kysymystä ennen itsenäisyyttä: kuinka tsaari Aleksanteri II:n kuulutus, senaatin esitykset ja uudisasutuksen erityisoikeudet loivat pohjan suomalaiselle ja saamelaiselle läsnäololle Kuolan niemimaalla. Samalla se avaa näkymän siihen, miten rajat, kieli ja elinkeino vaikuttivat alkuperäiskansojen ja muuttajien suhteisiin — ja miten historian kulku ei aina seuraa selkeitä valtioiden linjoja, vaan ihmisten liikkeitä, toiveita ja ristiriitoja.
Tarkoituksena ei ole esittää lopullista tulkintaa, vaan kutsua lukija tutkimaan, kyselemään ja muodostamaan omaa näkemystään. Petsamon historia ei ole vain menneisyyttä — se on osa kulttuurista muistia, joka elää kysymyksissä, joita vieläkin esitämme.
1864: Aluevaihto ja tsaarin kuulutus
Vuonna 1864 Venäjän keisari Aleksanteri II myönsi Suomen suuriruhtinaskunnalle Petsamon alueen korvauksena Siestarjoen teollisuusalueen luovuttamisesta Venäjälle. Keisarillinen kuulutus määritteli aluevaihdon ehdot ja avasi mahdollisuuden Jäämeren yhteyteen.
“…vastineeksi kysymyksessä olevasta maasta vasta tulee annettavaksi Suomelle joko se rantamaa Jäämeren luona itäpuolella Jaakopinjokea…”
– Aleksanteri II, Armollinen kuulutus 15.2.1864
Uudisasutus ja erityisoikeudet
Leif Rantalan mukaan tsaari määritteli uudisasukkaille poikkeuksellisia oikeuksia, kuten:
- Veronalennuksia kahdeksaksi vuodeksi
- Oikeus valtiontukeen ja lainoihin
- Vapautus veroista ja sotapalveluksesta
- Oikeus kalastukseen ja metsästykseen
- Oikeus viranomaiskirjeenvaihtoon suomeksi tai norjaksi
Nämä oikeudet ulotettiin myös saamelaisväestöön toiveena, että he asettuisivat pysyvään asumiseen.
Poliittiset jännitteet ja rajan vaikutukset
Vuoden 1826 rajasopimus Venäjän ja Ruotsi-Norjan välillä muutti alueen dynamiikkaa. Raja katkaisi kolttien ja saamelaisten perinteiset kulkureitit ja vaikutti heidän elinkeinoihinsa. Samalla sekä Norjassa että Venäjällä heräsi kiinnostus Jäämeren alueen strategiseen merkitykseen.
Suomen suuriruhtinaskunnassa havahduttiin Jäämeren yhteyden katkeamiseen. A.V. Ervasti matkusti Vienan Karjalaan ja Ruijaan vuonna 1882, hahmotellen matkakirjassaan Suomen rajan ulottamista Jäämeren rannalle.
Suomalaiset, koltat ja saamelaiset Petsamossa
Nälkävuodet ja elintarvikepula ajoivat suomalaisia muuttamaan Petsamon alueelle, usein ilman virallista lupaa. Samoihin aikoihin Norjan norjalaistamispolitiikka ajoi kolttia ja saamelaisia siirtymään itään Paatsjoen yli. Alueella syntyi uudenlaista yhteiseloa, jossa myös seka-avioliitot olivat mahdollisia, toisin, mikä oli aiemmin kiellettyä kolttien keskuudessa.
Hallinnon reaktiot ja hiljainen hyväksyntä
Vaikka venäläiset viranomaiset, kuten konsuli D.N. Buharov, raportoivat laittomasta asutuksesta ja porovarkauksista, toimenpiteitä ei juuri tehty. Metsävartijat olivat paikalla, mutta eivät puuttuneet tilanteeseen. Asutus nähtiin osin strategisena keinona turvata aluetta. Buharov kuvasi myös ryhmiä, jotka liikkuivat kolmen valtakunnan rajojen yli viranomaisia vältellen.
Päätelmä: Kolonialismi vai selviytymistä?
Tsaari ei lähettänyt suomalaisia Petsamoon kolonialisteina, vaan tarjosi mahdollisuuden asutukseen alueella, jossa nälkävuodet ja elinolosuhteet ajoivat ihmisiä liikkeelle. Samalla alkuperäiskansojen oikeuksia kavennettiin, ei niinkään suomalaisten toimesta, vaan suurvaltapolitiikan ja rajalinjojen seurauksena.
“Tällä alustuksella haluan lukijan ajattelevan asiaa ja alkavan kirjallisuudesta ja tiedonlähteistä etsimään asiallista näkemystään historian kulkuun. Uhriutuminen ei tuo totuutta päivänvaloon.”
– Topi