Johdanto-teksti

Johdanto-teksti

Petsamo-Seura järjestää tapahtumia, julkaisee aiheeseen liittyvää materiaalia ja ylläpitää digitaalista arkistoa. Sivusto tarjoaa näkökulmia kulttuuriseen jatkuvuuteen, historian kerrostumiin ja yhteisölliseen muisteluun. Sivulle on koottu erilaisia juttuja ja linkkejä Petsamoon liittyen. Kaikella aineistolla ei ole "tieteellistä" pohjaa, mutta pääosin aiemmin jossain julkaistua tietoa. Otamme vastaan aineistoja julkaistaksemme näillä sivuilla.

Kuullun mukaan sanoi eräs vanha petsamolainen Petsamon menetyksestä,että " Se meni kuitenkin hyviin käsiin".

Tarkoituksenamme on tarjota lukijoille kattava tietomäärä Petsamon ja petsamolaisten historiasta ja avata polkuja lisätiedon etsintään. Aikalaiset ovat pian poissa ja koska menneisyys on mukanamme, on hyvä ymmärtää menneisyyden tapahtumia. Monesti aiemmin kuvattiin Petsamoa kertomuksina, muistoina ja kerrotut liitettiin historiaan kuin juuri sellaisina tapahtuneiksi. Aikaa on kulunut ja arkistoja avautunut, sen vuoksi voimme vapaasti nähdä kuinka asiat olivat olleet ja menneet. Lukemalla uusimpia tutkimuksia ja kirjoituksia, voimme verrata aikojen muuttuneen.