Oliko Kolonialismia Jäämeren rannoille vaellus 1860-luvun nälkävuosina ?
Suomen 1860-luvun suuret nälkävuodet ovat (toistaiseksi) viimeinen rauhanajan nälkäkatastrofi koko Länsi-Euroopassa. Lyhyessä ajassa, vuosina 1866–1868, alle kaksimiljoonaisesta kansasta kuoli 270 000 henkeä. Näistä kuolemista noin 150 000 oli "ylimääräisiä", nälän ja nälkäkriisiin liittyneiden kulkutautien aiheuttamia.- Pohjoisesta Suomesta ja Vienan Karjalasta lähti joukoittain väkeä Jäämeren rannoille nälkävuosien vuoksi, heitä ei valtio sinne lähettänyt "Kolonialisteina"
Pahimpana vuonna 1868 kuoli 137 720 ihmistä eli noin 8 % väestöstä. Se on niin suuri osuus, että sillä pääsee koko tunnetun ajan suurten ja tuhoisien nälkäkriisien pelottavalle listalle (Ó Gráda 2009).
Toisenlaisia näkemyksiä
Näitä tapahtumia voidaan tarkastella myös lähes etnosilmin, sivuuttaen 1800–1920 historian. Kysymys kolonialismista Jäämeren rannoille liittyy siihen, miten vaellus ja siirtymät nähtiin osana laajempaa kulttuurista ja poliittista kehystä.
"Jäämeri ei ole enään lappalainen meri eikä Jäämeren kysymys enään koske vain muutaman lappalaisen kalakeittoa ja jäkälämaata. Ei ole mitään järkeä eikä oikeutta pidättää jonkun sadan taantuneen ja jälkeenjääneen eläjän hyväksi, olkoonpa heidän kielensä ja kulttuurinsa muuten kuinka mielenkiintoinen ja säilymisen arvoinen tahansa, suuria taloudellisia etuja, joita sadattuhannet ihmiset ja kokonaiset valtiot voivat hyödyksensä käyttää."Kirjoittaa Väinö Voionmaa teoksessaan Suomi Jäämerellä (1918)