KirjallisuusBlogi
Tämä blogi on tarkoitettu Petsamon ja Kuolan sekä Vienan Karjalan historiaa , kuin myös näiden alueiden asukkaiden myöhempiä vaiheitakin käsittelevien kirjojen lukijoille, kirjojen arviointiin ja kertomiseen lukukokemuksestaan.
Blogiin tarkoitetut tekstit tulee lähettää Petsamo-Seuran yhteystiedoilla ja ne siirretään sivustolle.
Tekstin pituutta ei varsinaisesti rajata, mutta 2-3 arkkia lienee jo aika pitkä teksti, johon kyllä mahtuu painavakin sanottava.
Kopioi ja linkitä kaverille
Arvosteltuja ja kommentoituja kirjoja ja kirjallisuutta:
Elina Kahla - Petsamon marttyyri
Näkökulma Lapin Kansa 16.11.2021
Lapin sota historian marginaalissa
Marja Tuominen kulttuurihistorian professori ja Tiina Harjumaa kulttuurihistorian väitöskirjatutkija Lapin yliopisto
23.5.2023
Jäämerenkäytävä
Erkki Lilja
Kirjassaan Jäämerenkäytävä Erkki Lilja kuvaa kattavasti satojen vuosien saatossa tehtyjä matkoja Jäämeren rannalle, kulkuväylien
etsimistä sekä vesiväylien löydyttyä maan-ja rautateiden rakentamista.
Tämän kaiken hän nivoo historiantapahtumiin.
Jo satoja vuosia sitten tehtiin
Suomesta ja pohjoismaista matkoja Jäämeren rannalle. Norjalainen Ottar purjehti
Vienanmerelle pohjoisesta Jäämereltä kiertäen Pohjoiskalotin 875. Häntä pidetään Nordkapin ja Vienanmeren löytäjänä.. Hän kertoi löytäneensä Vienanmeren rannalta asukkaita, joilla oli korkea kulttuuri. Jäämerenkäytävää suunniteltiin, tutkittiin ja rakennettiin aikapäiviä taaksepäin. Pähkinäsaaren rauhan aikaan 1323 kulkuväylät Jäämerelle sijaisivat ei kenenkään maalla. Rajoja merkittiin kivihakkauksin, kirkoin jne. ja väestön tuntemat rajat kerrottiin
isiltä pojille. Kulkureittien suunnat ja kiinnekohdat siirtyivät perintönä lauluin ja kertomuksin. Lappalaisten käsitys Venäjän vastaisesta rajasta perustui oikeuksiin kalastaa ja metsästää. 1500-luvulla tehtiin jo tiesuunnitelmia vesireittien ollessa teiden äitinä. Tornio- ja Kemijokea
kulkevat käyttivät Ruijanreittiä Inarista Jäämerenrannalle ja sitä voidaan pitää Suomen vanhimpana kulkureittinä. Pohjoisten maiden teki mieli osallistua idän kauppaan ja 1596 lähti hollantilainen Barets Amsterdamista tutkimusmatkalle Jäämerelle. Norjalainen Schnitler tiedusteli 1700-luvun puolivälissä rajan kulkua Kilpisjärveltä Nuorgamiin. Tenojoesta tuli rajajoki 1751 Strömstadin rajasopimuksessa. 1700-1800-lla talonpojat nousivat Kymijoelta
pohjoiseen Ruijanreittejä pitkin järvikalan pyyntiin vieden suomalaista perinnettä mukanaan. Lönnrotkin kierteli Lapissa 1800-lla ja toi Inarin saamen kirjallisuuteen.
Professori Nordenskjöld puolestaan löysi uuden kulkuväylän maailmankaupalle kulkiessaan Jäämeren halki 1875 ensimmäisellä eurooppalaisella laivalla. Tutkimusretken johtaja, norjalainen Nansen ajelehti merivirtojen kuljettamana Jäämeren yli 1893 aikeenaan päästä
Siperian rannoilta aina pohjoisnavalle. Tavoite jäi kuitenkin haaveeksi.. Norjalainen
Amundsen ja italialainen Nobile puolestaan ylittivät pohjoisnavan 1926 ilmalaivalla.
Suomen kansalainen Arduin koetti ensimmäisenä naisena 2003 valloittaa yksin pohjoisnapaa epäonnistuen. Uusi yritys päättyi Arduinin katoamiseen 2004.
IKIVANHOJA KULKUTEITÄ, MUUTTOVIRTAUSTA, TIENRAKENNUSTA,
Ruotsi-Suomihan halusi maata satama- ja kauppapaikaksi sulana olevan Jäämeren rannoille. Kaarle Herttua lähetti retkikuntia Jäämeren rannalle ja määräsi Lapin voudin, Burmanin suorittamaan reittitutkimuksen Kemistä Jäämeren Rannalle Varengin vuonolle. Burmanin reittiselostus lienee Lapin ensimmäinen tiesuunnitelma.
Kun 1800-luvun lopulla löytyi Lapista kultaa, tietyötkin käynnistyivät.
Ennen suomalaisten tienrakentajien tuloa Petsamossa oli kulkuyhteys eli munkkien rakentama tieura.
Paatsjoki Inarinjärven ja Jäämeren välillä on vanha kulkureitti. Alkuperäiset asukkaat olivat kolttasaamelaisia.
1800-luvun puolivälissä alkoi muuttovirtaus Suomesta Venäjän puolelle
Paatsjokivarteen.
Pääosin Pohjois-Suomesta ja Norlannista Jäämeren rannalle tulleet siirtolaiset käyttivät ikivanhoja kulkuteitä. Läntinen pääreitti vei Torniojoen latvoilta Skibotniin. Idässä
suunnattiin Kemijoelle, Inarijärvelle, Tenolle, Neideniin tai Paatsjoen koskien kautta Jäämeren rantaan. Reitti merkittiin kivisin ja puisin viitoin.
Suomesta tuli 1809 Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta ja tavoitteena oli sulasatama Jäämeren rannalla sekä sinne johtava kulkuväylä. Poliittinen vaikuttaja Wallin
"tiehistorian isä", korosti sulasataman tärkeyttä ja kulkuväylää satamaan ratoineen. Venäläisiä laivastoyksikköjä vierailikin Jäämeren rannoilla etsien sulasatamaa.
TIENRAKENNUSTA JA RATASUUNNITELMIA:
Rovaniemelle valmistui 1900-luvun alkupuolella ajettava tieura, Ivaloon 1913. Sieltä tien rakentaminen Petsamoon alkoi 1916 keskeytyen välillä. Vähitellen päästiin Ivalosta Trifonaan 1930 ja Liinahamariin 1931. Tie Rovaniemeltä Liinahamariin sai nimen Valtatie n:o 4 ja
kansa nimesi tien Jäämerentieksi.. Liikenne oli huipussaan välillä Rovaniemi-Liinahamari 1941.
Jäämeren ja Pohjois-Atlantin rannikolle päättyviä ratasuuntia on laadittu 1893 alkaenVenäjälläkin oivallettiin Jäämeren kulkuyhteyksien tuomat taloudelliset mahdollisuudet. Suomen eduskunnalle tehtiin 1900-luvun alussa ratasuunta-aloitteita, joissa taloudellinen
kehittyminen luettiin paljolti parantuneiden rautateiden ansioksi.
Komissiomaanmittari Auren valtasi malmion Kittilän läheisyydessä ja löydös antoi alkusysäyksen ratasuunnittelulle jäämeren rannalle. Ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjä siirsi ulkomaankauppansa uusille reiteille Jäämeren rannikolta Suomen kautta
Venäjälle....
Venäjän kulkulaitosministeri Witten mielestä kulku-ja rautateiden rakentaminen ja ulottuminen Suomen kautta Jäämeren rannalle oli välttämätöntä.
Häntä aiemmin laati Oulun läänin kuvernööri Alfthan suunnitelman rautatiestä Jäämeren rannalle.
Tie -ja vesirakennusten ylitirehtööri Snellman teki tarkistusmatkan 1913 Sodankylän ja Kyrönkylän (Ivalon) väliselle maantielle. Hän ulotti tarkistusmatkansa Norjan Näätämöön ja
sieltä Jäämeren rannoille kulkien koillista Jäämerenkäytävää.
Kun Saimaan kanava valmistui 1856 heräsi keskustelu rautateiden rakentamisesta ja juuri Snellman puhui rautateiden puolesta.
Aikataulullinen rautatieliikenne alkoi 17.3.1862. Tämä on Valtion rautateiden syntymäpäivä!
Helsingin ensimmäisen rautatieasemansuunnitteli Edelfelt ja se rakennettiin 1860. Asema oli liian pieni. Uuden suunnitteli Saarinen ja se otettiin käyttöön 1919.
Ouluun valmistui rautatie 1886 ja Rovaniemelle 1909.
Rovaniemeltä Kemijärvelle kulkeva rautatie
ENSIMMÄINEN MAAILMANSOTA, IRTAUTUMISPYRKIMYKSET VENÄJÄSTÄ, ETAPIT JA UUDET REITIT
Ensimmäisen maailmansodan alkaessa 1914 Ruotsin rautatieverkoston pohjoisin päätepiste oli Karungissa. Päätettiinkin rakentaa rautatieTorniosta Karunkiin, joka olikin 1915 Euroopan kansainvälisin asema. Junavuorot Karungista Tornion kautta Pietariin käynnistyivät. Tuonti oli Venäjän elinehto. Itämeren sulkeutuessa uudet reitit olivat tarpeen. Yksi näistä reiteistä oli Jäämereltä Tornioon. Tavaraa kuljetettiin Ruotsin kautta Suomeen ja edelleen Venäjälle viennin kulkiessa samaa reittiä.
Talvitie Ivalosta Kirkkoniemeen teetätettiin 1915 puuvillan kuljettamista varten Hallénin johdolla.
Tie-ja vesirakennusten insinööri Kiianlinna sai tehtäväkseen 1916 suorittaa tutkimuksen lennätin- ja tieyhteyksien rakentamiseksi Ivalosta Kirkkoniemeen tai Petsamon Parkkinaan. Insinööri totesi Petsamonvuonontien olevan mahdollinen.
Keväällä 1916 venäläiset rakensivat kulkuyhteyttä lennätinlinjoineen Jäämerelle (eli Muurmannin rataa). Suomi sai käskyn rakentaa maantie Ivalosta Jäämeren rannalle ja lennätinyhteys Sodankylästä Petsamovuonolle. Lennätinyhteyttä Pietarista Ivalon kautta
Lontooseen kutsuttiin "Kuumalinjaksi". Muurmannin rata avattiin virallisesti liikenteelle 1916.
ITSENÄISYYS, SAKSALAISTEN MIELENKIINTO, LIIKENTEEN KEHITTÄMINEN JA RAUTATIESUUNNITELMAT
Suomen itsenäisyyden tunnustanutta Saksaa kiinnosti ympärysvaltojen sotatarvikevarastot
Jäämeren rannikolla, Muurmannin radan varrella ja Arkangelissa.
Saksalaisystävällinen Suvirinne, jonka Lapin ja itärajan paikallistuntemus oli mainio, valittiin liikkumaan Pohjois-Suomen itärajalla ja vakoilemaan Venäjän sotatarvikekuljetuksia.
Saksalaiset suunnittelivat rakentavansa rautatien Rovaniemeltä Petsamoon 3 kk:ssa. Saksalaisten marssi Suomen läpi kohti Jäämerta alkoi 1940 kesällä. Insinööri Rankka oli
rautatiesuunnittelijana ja -rakentajana. Saksalaisilla oli tarkoitus rakennuttaa ratayhteys Savon radalta Suojärven kautta itään kohti Muurmannin rataa.
Suomen itsenäistyttyä perustettiin 1917 kulkulaitoskomitea liikenteen kehittämistä tukemaan. Puheenjohtajana toimi keskuskauppakamarista Ramsay, joka matkusti mm. Petsamoon. Ramsay kirjoitti matkakäsikirjan reittiluetteloineen Jäämerelle. Komitea teki ehdotuksia, kuinka tuettaisiin ja kehitettäisiin Venäjän kauttakulkuliikennettä Suomen kautta sekä maakunta- ja paikallisliikennettä.
Lapin alueella on rautateillä merkitys metsätalouden, mutta ensisijaisesti vientiteollisuuden kannalta.
Suomen vuosisatainen unelma sulasatamasta Jäämeren rannalla toteutui Tarton rauhan myötä, kun Suomi sai Petsamon. Suomi oli saanut kaistaleen Jäämeren rantaa ja käytävän sinne. Professori Castrenin tehtäväksi tuli laatia taloudellinen suunnitelma rautatielle Petsamoon. Pääsuuntavaihtoehtoja oli kaksi. Itäinen osoittautui läntistä edullisemmaksi.
Asutushallituksen pääjohtaja Elfving ehdotti radan rakentamista välille Ivalo- Petsamovuono:
vuoriteollisuus, metsätalous ja kansainvälisyys kasvaisi. Ensin tulisi saattaa päätökseen tieyhteys.
Lapin komitea teki 1936 parannusehdotuksia kulkuyhteyksien kehittämiseksi. Komitea ehdotti ratasuunnan Rovaniemi-Meltaus-Sodankylä ja haara rata Porkosen - Pahtavaaran rakentamista sekä maantien jatkamista Kilpisjärvelle. Tärkeää olisi myös kunnostaa kesäreitti
Inarista Jäämerelle. Lapin komitea teki Suhosen johdolla ratatutkimusta Rovaniemeltä Sodankylään. Vielä tarpeellisempana nähtiin Jäämeren rata. Petsamon rautatie tulisi kulkemaan Sodankylästä Ivalojoen suun tienoille Inarijärven rantaan sekä pitkin Paatsjoen vartta Salmijärvelle, josta se pohjoiseen matkaten päättyisi Petsamon Liinahamariin.
Valtioneuvosto asetti 1939 komitean tutkimaan Suomen liikennemahdollisuuksia Jäämeren ja Pohjois- Atlantin satamien kautta. Komitean tuli hankkia selvityksiä Suomen liikennemahdol-lisuuksista Liinahamarin ja Pohjois-Norjan satamissa ja mistä saataisiin toinen maantieyhteys valtamerelle sulasatamaan. Myös rautateiden rakentamisien edellytykset satamiin tulisi selvittää. Komitea piti edullisena Kirkkoniemen satamaa.
KAUTTAKULKUSOPIMUS, SAKSALAISET JA MARKKINAN SATAMA
Talvisodan jälkeen Suomi sai pitää Petsamon menettäen siitä Kalastajasaarennon alueen ja suomalaiset kiinnostuivatkin Kilpisjärven kautta Jäämerelle rakennettavasta tieyhteydestä.
Alkoikin Jäämerentien parantaminen. Suomi ja Saksa solmivat kauttakulkusopimuksen.
Komitean jäsen, Lapin läänin maaherra Hillilä painotti sataman ja tien saamista Lyngevuo-nossa Norjalta. Lyngevuonoon ei ollut maantieyhteyksiä. Insinööri Roimu rakennutti Kilpisjärven tietä ja sieltä edettiin Norjan Rajalle myös talvitien.
Markkinan satamakomitea asetettiin 1941 puheenjohtajansa Ramsayn johdolla määrittele-mään Suomen kanta Markkinan satamaa koskevissa kysymyksissä.Suomella oli parhaillaan rakenteilla maantie Enontekiöltä valtakunnan rajalle. Myös oli rakenteilla maantie valtakunnan rajalta Markkinan satamapaikkaan.Komitea totesi, että tien
valmistuttua tulisi Markkinaan rakentaa kunnollinen satama.
Myös rautatien rakentaminen Markkinaan olisi tarpeen. Toimistoinsinööri Rinne määrättiin Tie- ja vesirakennushallituksen virkamiehenä tekemään matka Norjan Markkinan eli
Skibotnin satamapaikkaan perehtyäkseen sataman rakentamismahdollisuuksiin.
Satamassa oli siihen aikaan pieni kyläyhteiskunta. Satama sijaitsi syvällä vuonon pohjukassa, jossa merenkäynti ja myrskyt eivät haitanneet ankkurointia.
Skibotnin- Helligskogenin maantierakennustyö suoritettiin saksalaisten valtausviranomaisten toimesta. Sota kuitenkin hidasti rakennustoimia.
Tärkeimpänä TVH piti Käsivarrentietä
Sodan jälkeen Enontekiöläisen kirjailijan ja eläinlääkärin, Kokon, kirjoitelmien siivittämänä tieosaa Palojoensuu-Kilpisjärvi kutsuttiin Neljän Tuulen Tieksi. Myöhemmin tietä kutsuttiin Revontulentieksi eli Via Aurea Borealis.
Kauttakulkusopimuksen mukaan Saksan ilmavoimien kuljetukset tehtiin Oulusta ja Vaasasta Kirkkoniemeen. Tämän jälkeen jatkui maavoimien tarvikkeiden ajo Norjan puolelle Kirkkoniemeen.
Pohjois-Suomen ja Karjalan maatiekomitea eli Branderin komitea halusi parantaa tietä Salmijärveltä Kolttakönkään kohdalle ja saada maantieyhteys Kolttakönkään sillan kautta Kirkkoniemen sulasatamaan.
Saksalaisille tärkeää oli suunnitella kenttärataa Rovaniemeltä Petsamoon.
VÄLIRAUHA, LAPIN SOTA, UUDELLEENRAKENNUSTA JA RAKENTAMISEN MERKKIHENKILÖITÄ
Kun Suomi ja Neuvostoliitto solmivat välirauhan 1944. Suomi määrättiin riisumaan aseista Lapissa olevat saksalaiset joukot. Alkoi Lapin sota ja saksalaiset tuhosivat Lapin tiestön peräytyessään.Inarin komitea, joka asetettiin 1952, sai tehtäväkseen tutkia Inarin alueen puutavaran markkinoinnin mahdollisuuksia ja mahdollisia uusia kuljetusteitä. Inarin komitea ehdotti 1955
Inarin alueen puutavaran markkinoinnin helpottamista varten maantien rakentamista Virtaniemestä Norjan tieverkkoon.
Lapin tiepiirin toimesta Raja-Joosepin (rajanylityspaikka Inarin kunnassa) tie perusparan-nettiin ja siltoja uusittiin Tuloman voimalaitoksen rakentamisen yhteydessä1961
TVH:n pääjohtaja Snellmann kehitti tielaitosta niin suunnitellen kuin maastossa tarkistus-matkoja tehden 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.
Ensimmäinen liikenneministeri, Alfthan, kehitti Lapin heikkoja kulkuyhteyksiä 1860-70-lla.
Opetusneuvos Yli-Tepsa keräili ja tallensi Ruijan rannoilta suomensiirtolaisilta lauluja ja kulkiessaan löysi uudelleen Rovasen maantien, kultatien, posti- ja huoltotien, jonka Alfthan 1870 määräsi rakennettavaksi. Kultaryntäyksen loputtua tie jäi käyttämättömäksi, tiedot tiestä katosivat, mutta laulujen avulla löytyivät uudelleen.
Sodankyläläinen kansakoulunopettaja Kena kehitti Ylä-Lapin tieliikennettä ja toimi ratasuun-nittelijana 1900-luvun alussa.
Vuorineuvos Sarlin vaikutti Rospektorin pääinsinöörinä rakennuttaen yhtiölle tieuraa Laanilaan 1900-luvun alussa.
Halleen teki tietä Jäämerelle.
Rankka oli päällikkönä rakennettaessa
1916 Jäämerentietä ja Suolahden rataa rakennettaessa 1918.
Katekeetta Lehtola matkaili Lapissa kiertokoulunopettajana ja tutuksi tuli tie Nellimistä Pakanajoelle 1950-lla.
Valtatie n:o 4 parantamistyöt aloitettiin Rovaniemellä 1964 Lapin tiepiirin piiri-insinööri Roimun johdolla
KIRJAN LUKIJAAN JÄTTÄMÄ JÄLKI:
Tämä kirja on isosta koostaan huolimatta helppolukuinen. Kiinnostusta herättää ja lukemisen mieleen painumisessa auttaa kuvitus.
Ihan kronologisesti teksti ei etene; asiayhteydet vaativat palaamaan välillä ajassa taaksepäin.
Historiantapahtumat on kirjoitettu todenperäisesti.
Tietoa kirjoittajalla on paljon ja hän on tarkoin tutustunut kirjoittamaansa aiheeseen.
Kirjan mukana pääset kulkemaan vanhoilla teillä, seuraamaan uutteraa tienrakennusta ja suuntamaan mielessäsi matkaa rautateitse aina Jäämerelle asti. Saat tutustua Jäämerenkäytävään!
Blogin kirjoittaja Leila Sert os.
Kuittinen
10.11.2021
Tuomo Korteniemi (toim.):
Murtunut unelma Petsamosta, Väyläkirjat, 2019, 334 sivua.
.
Luin kirjan ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Sen selkeys ja kattavuus innostivat; en malttanut laskea teosta käsistäni ennen kuin viimeinenkin sivu oli luettu. Kirja piirtää selkeän kronologisen kartan lukijan mieleen ja vie mukanaan matkalle ajassa - aikamatkalle, joka on satoja vuosia arvailuja pidempi. Kirja yllätti sillä, kuinka reittitutkimuksia Jäämerelle pääsystä tehtiin jo 1500 luvulla, kun Kaarle Herttua mieli Petsamon ja Kuolankin saamista valtaansa..
Kun Suomi tuli osaksi Venäjän kuningaskuntaa, rajoittui Jäämerelle pääsy. Aleksanteri toinen lupasi Suomelle Jäämeren rantoja, mutta tämä lupaus unohtui. Ensimmäisen maailmansodan seuraukset ja Suomen itsenäistyminen antoivat mahdollisuuden unelmoida uudelleen Jäämeren satamasta sekä Petsamosta. Petsamon koltat, alueen alkuperäiskansa, puolustivat elintilaansa ja kalastusalueitaan jääden kuitenkin poliittisten tapahtumien jalkoihin. Tehtiin ajotie Petsamoon ja Jäämerelle sekä rakennettiin Petsamon teitä. Tarton rauhan 1920 myötä Suomi sai toisenkin käsivarren: Petsamo liitettiin Suomeen!.
Jo 1921 etsittiin tuntureista mineraaleja ja vuodesta 1935 availtiin kaivostoimintaa Nikkelissä. Tie Liinahamariin valmistui 1931. Matkailua kehitettiin ja sekä taloudellinen että tieteellinen tietämys kasvoi. Petsamosta kirjoitettiin melkeinpä vain tietokirjallisuutta. Muutamia novellikokoelmiakin löytyi..
Petsamoa ajateltiin lähinnä tulevaisuuden maana, jossa valtameri ja vuonot olivat uusia nähtävyyksiä. Petsamosta uneksittiin paikkana, jossa voi rentoutua ja hengittää. Vaikka Petsamo olikin monikansallinen, sitä kuvattiin mielellään yksikielisenä. Talvisota 1939-1940 pirstoi kodit, mursi monta unelmaa ja vei petsamolaisia evakkoon, mutta sodan päätyttyä palattiin takaisin ja rakennettiin paljon. Tuolloin laajennettiin myös Liinahamarin satamaa. Jatkosota 1941-1944 särki sekä sydämet että unelmat. Evakkotaival oli raskas. Petsamo menetettiin; se säilyi vain muistoissa, kertomuksissa, lauluissa ja kirjoissa. Petsamoon tehtiin matkojakin. Meille, jotka emme näille matkoille syystä tai toisesta päässeet, juuri kirjallisuus on tie matkustaa..
Teos Murtunut Unelma Petsamosta on oiva tietopaketti karttoineen ja kuvineen. Aivan kuin pakettimatka vuosisatojen läpi niin jälkipolville, nuorille, kyselijöille, petsamolaisille, petsamolaisuudesta kiinnostuneille ja historiasta enemmän haluaville. Nyt voimme matkata vain unelmissa - särkyneissä sellaisissa..
Petsamo-Seura kerää ja välittää muistoja ja tietoa Petsamosta ja petsamolaisista.