Turjanmeren maa ?

Turjanmeren liittämistä Petsamoon ja Petsamo-Seuraan on monesti ihmetelty ja kyselty syitä siihen. Petsamo-Seuran vuonna 1999 julkaisemassa ainoassa ja virallisessa Petsamon historiakirjassa tuo on nimenä, eli Turjanmeren maa Petsamon historia 1920-1944.

Nimeä ei ole otettu aivan sattumalta, vaan liitetty se varhaisempaan historiaan. Petsamoa ei löydetty ja keksitty 1920, vaan sillä on todella pitkä historia, jossa nykyään tunnetut asukkaan olivat jo 8000- 10 000 vuotta sitten. Meri oli kovin kaukana silloisesta suomalaisesta asutuksesta ja sana sieltä kulki harvakseen. Pohjoistuuli on ollut kylmää aina ja joskus kylmyys toi kovan koettelemuksen ihmiselolle. Revontulet ja yöttömän yön kajo lisäsivät mystisen seudun uhkaa. Kertomukset tosiasioistakin saavat matkan varrella paljon väriä nykyisinkin, ei ihme että silloiset jutut ovat lähes kummallisia nykyihmisille.

•Vanhin tieto ilmeisesti tuosta nimestä löytyy Turun Akatemian professori Henrik Gabriel Porthanin ja Christer Gananderin kokoamasta Mythologia Fennica kirjasta vuodelta 1789. •
Ganander syntyi 11.11.1741 Haapajärven kappalaisen poikana. Opiskeli teologiaa
ja kiinnostui kansanrunoudesta ja tarustoista.

Elias Lönnroth poimi tätä tarustoa Kalevalaan joka ilmestyi 1849 kokonaisena teoksena. Hän julkaisi teoksen osia 1833-1840 välillä.











Turjanmeri on löydettävissä vanhoista kartoista, samoin kuin Turja paikkana.