Petsamon historiaa
Petsamo-Seura ry:n historiaa
Sivulle on koottu erilaisia juttuja ja linkkejä Petsamoon liittyen. Kaikella aineistolla ei ole "tieteellistä" pohjaa, mutta pääosin aiemmin jossain julkaistua tietoa. Otamme vastaan aineistoja julkaistaksemme näillä sivuilla.
Vieraillessasi linkeillä ulkoisilla sivustoilla paluu käy parhaiten selaimesi paluunapilla, samoin tämän sivuston sisäisiltä sivuilta paluu.
"lyhyt oppimäärä Petsamosta" Petsamo- >Wikipedia https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Petsamo
Tutustu Petsamon historiaan 1920-1944

Totta toinen puoli ?
Miksi kirjoitettu ja kerrottu historia eivät aina kohtaa
? Miksi kirjoitetaan toisin kuin asiat "mummon kertomana" ovat olleet?
Pertti Olavi Haapala (s. 23. tammikuuta 1954 Tampere) on tamperelainen historiantutkija. Haapala väitteli tohtoriksi vuonna 1986 ja on toiminut Tampereen yliopiston Suomen historian professorina vuodesta 1997. Haapala johtaa Akatemian rahoittamaa Yhteiskunnan historian huippuyksikköä yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä.
"Historia ei ole sama asia kuin kokemus tai muisto. Se on mennyttä, kokemuksia koskevaa jälkiymmärrettyä tietoa. Historia on opittua tietoa, jostakin syystä valittua ja kirjoitettua.
- On erilaisia ja vastakkaisia käsityksiä siitä, mitä on tapahtunut, monta historiaa. Vain yksiarvoisessa yhteiskunnassa on yksi historia.
- Historia voi myös irrota todellisuudesta, Tampereen yliopiston Suomen historian professori Pertti Haapala muistuttaa.
Eri tahoja edustavat ihmiset muodostavat omanlaisiaan historiakäsityksiä. Virallisen historiakäsitys näkee tulevaisuuden myönteisessä valossa menneisyyden huonoilla asioilla pönkitettynä. Kun taas esimerkiksi intellektuellit ajattelevat sivistyksen huipun olevan saavutettu, suunta on huonompaa kohden.
- Kadunmies ajattelee asioiden menneen ennen jotenkuten, samalla tavalla nyt ja myös tulevaisuudessa. Tämä ajattelutapa on minun mielestäni järkevin, Haapala sanoo."
***
Tämäkin liittyy osaltaan Petsamon historiaan, tai paremminkin petsamolaisten historiaan
Kertoo mm Nätti Jussista. Jussi kävi myös Petsamossa, jossa siskonsa ja heidän perhettä asui.
*******

JORMA SAVUKOSKI s.1925 on poissa. Hän kuoli tammikuun 25 pvä 2021. Jorma toimi Petsamo-Seuran puheenjohtajana 1988-1999. Puheenjohtajuuden jälkeen seura oli nimittänyt hänet kunniapuheenjohtajaksi. Hän oli toiminut kaikissa petsamolaisten etuja ajaneissa Petsamo-Seuraa edeltäneissä yhdistyksissä.
Tästä linkistä löytyy 28.4.2021 Inarilaisessa ollut Jaakko Peltomaan kirjoittama muistokirjoitus

Petsamo-Seuran historiaa
lyhyt katsaus
Petsamo-Seura ry 40 v historiikki
Samuli Onnela, Jäämerenkansan evakkotie patsaan paljastus 1985
Petsamo-Seuran muistopatsaat luovutettiin Inarin kunnalle v 2015
Petsamon sankarivainajien muistolaatat Arktikumissa siirtyvät Lapin maakuntamuseon omistukseen 2015
PETSAMOVUONON KULTAKURUN SUMUKELLO LAPIN MAAKUNTAMUSEOSSA
Sumukello sijoitettiin Artikumin pääkäytävälle 2 krs.
Petsamon sankarivainajien muistotaulu
http://www.sotavainajat.net/index.htm

Tervolan Varejoelle ort tsasounan läheisyyteen rakennettiin Petsamon Alaluostarin kellotapulin näköisversio.
Tapuli on petsamolaisten muistomerkiksi rakennettu. Tapuliin sijoitettiin Varejoen kylälle 1948 lahjoitettu kirkonkello, joka painaa noin 600 kg. Kello oli tarkoitettu luterilaisen rukoushuonene kelloksi, mutta rukoushuone jäi jostain syystä rakentamatta. Kello oli vuosikymmenet väliaikaisissa tapuleissa ja on nyt oikeassa paikassaan. Tapulissa on myös ort.tsasounan kelloja.
Kellon soittoääni <<<<


ARKISTOLAITOS
http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Petsamo#Petsamo_osana_Suomea
http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Petsamo
MUSEOVIRASTO http://www.kuvakokoelmat.fi/
Museovirasto ( linkitys Museoviraston luvalla)
Oulun maakunta-arkisto OMA PDF valokuvaluettelo.
Petsamo-Seuran arkisto Aineistot PDF
Julkaisuluettelo Petsamosta
Petsamo aarteita Lapin maakuntakirjaston arkistossa
Valokuvia Lapin Maakuntamuseossa
Lapin Maakuntamuseo Rovaniemellä
RAITO-lehti Lapin Maakuntamuseon julkaisu > luvalla linkitetty
LAPIN TUTKIMUSSEURA POHJOIS-SUOMEN BIBLIOGRAFIA IV VUOTEEN I960
http://kirjasto.rovaniemi.fi/digi/psbibliografia4.htm
Unelma Jäämerestä - Petsamo kartoissa näyttely ( kiertävä näyttely, voi tilauttaa kirjatoihin yms )

Kuvateksti
Karttoja ja niihin valokuvia sekä tekstiä >
Petsamon postileimoja ja valokuvia
Mitaleita Petsamon Nikkelin työntekijöille
Kolosjoki kaivostoiminnan synty
http://www.voittoviinanen.com/ Suomen ja suomalaisten historiaa pitkin ja poikin
Kirjoja vankileireistä Suomessa
Petsamon lentoliikenne PDF : Jukka Nisula Ilmailumuseoyhdistys ry Feeniks-lehti, toimitus ( linkitetty luvalla)
Pekka Jaatinen - saksalaisten valokuvia sodan ajan Petsamosta ja Lapista (linkitetty luvalla)
http://www.sgr.fi/susa/92/leinonen.pdf ( Filmansaamelaiset )ks. missä Filmansk
Petsamo, itäinen käsivarsi ( Poleemi s. 18-21
Alaluostarin monoliitti
Kalastajien kirkko
Parkkinan kirkko
Alaluostarin kirkko
Vartioalus Turjan uusi elämä
Petsamolaisia yrityksiä
Suomen Matkailuyhdistyksen vaellusreitit Petsamovuonolla 1939

Kuvateksti
Petsamhon valaskaloja onkimhan Vaasan Jaakkoo
Ruijan rannoilta Petsamon perukoille Håkan Mörne (1939 suom.)
Jorma Savukoski (Inarilainen
Katri Jefremoff os Koputoff ( Inarilainen)
Kolosjoen rikastamo ( LK
Matkani Petsamoon
Helmi Hakola Tornio(Yle Lappi )
Tarinoita ja lehtileikkeitä Petsamosta
Tunnettu Salmijärveläinen, Kalle Lammi
Maila Nurmi (taiteilija nimeltään Vampira )
IN MEMORIAM
Inarin kunnankirjaston äänitearkisto
Petsamon laulu : san Uuno Kailas säv Samppa ( Sanfred) Luoma, sov Esko Granroth
Katrilli , kolttasaamelaisten tanssi SHof
Hengitimme Jäämererta ... Mirjam Kälkäjä Petsamon matkalla 1989

Tutkija Eero Niemelän tekstejä Näätämöjoen kalastuksesta ( tutkimusryhmän töitä)
I_NAATAMOJOEN___MONINAISKAYTTOSUUNNITELMA_valmis_18.8.2016_compressed2.pdf
NAATAMOJOENMONINAISKAYTTOSUUNNITELMA_III_kalatie_valmis.compressed.pdf
Moninaiskayttosuunnitelma_Naatamon___meritaimenesta_valmis_18.8.2016.pdf
https://www.fylkesmannen.no/kolarcticsalmon
kalastuksesta ja maankäytöstä:
http://www.snowchange.org/pages/wp-content/uploads/2014/05/Naatamo_sisus_1205_p.pdf
http://www.snowchange.org/pages/wp-content/uploads/2014/05/Snowchange-Ponoi-and-Neiden-2013-Report.pdf
http://www.snowchange.org/pages/wp-content/uploads/2015/09/Snowchange-Discussion-Paper-9.pdf
http://www.snowchange.org/pages/wp-content/uploads/2016/09/Naatamo-Work-Report-2015.pdf
http://www.snowchange.org/pages/wp-content/uploads/2015/01/koltat_7taulua_p.pdf
Kevyitä materiaaleja Siperiasta:
http://www.snowchange.org/pages/wp-content/uploads/2014/07/Snowchange-Cooperative-Discussion-Paper-4.pdf
Kalastusfestivaali 2016:
http://www.snowchange.org/pages/wp-content/uploads/2016/09/Snowchange-11.pdf
Perinnetieto Siperiassa:
http://www.snowchange.org/pages/wp-content/uploads/2016/05/life-in-the-cyclic-world-final-250516.pdf
Suomeksi:
http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-219-223-3/
*************

Kuvateksti
Kuvateksti
Lapin ortodoksinen seurakunta.Petsamo-sali Rovaniemen
ort.seurakunta-keskuksessa

Kuvateksti
1900 luvun alkupään historian tapahtumia, joissa mukana myös petsamolaisia
Itsenäisen Suomen historiaa Wikipedia
Väinölän kertomus Karjalan ja Petsamon tapauksista 1918-1922
SIPERIAN LISTA Ei se kaukaista ole...
yotube:lla Ruijasta paljon filmejä
KVEENIT
Tutustu kveeni määritykseen ja kveenien historiaan
Kveenien matka YoTube
Vakoilu ?
Petsamon suuri vakoilujuttu ( wikipedia
(sivua täydennetään.. lähetä juttuja
Grigori Dianoffin tarina ( Marja Tuominen ) kopio alta linkki juttuun
http://www.kaleva.fi/mielipide/vieras/petsamon-vakoilujuttu-ja-grigori-dianoffin-tarina/713756/
Petsamon suuri vakoilujuttu 1939 ( Juha Hagelberg , gradu 1998 )
Suomalaiset jäämerenrannalla matkamuistelmia A.V Ervast 1884
************
Muita kohtaloseuroja
.
Sotalapset fi

Kuvateksti