Turjan vuonoilta Vienanmerelle kirjan esittely
Leif Rantala Rovaniemi
VARSIN SUURI KUOLAN RETKI 2011
Suomen tullessa osaksi Venäjän valtakuntaa vuonna 1809 eri tieteenalojen edustajat havahtuivat vähitellen huomaamaan että idässä on uusia ja mielenkiintoisia kenttätyön mahdollisuuksia. Ensimmäinen suomalainen tiedemies, joka suuntasi askeleensa kohti itää oli Utsjoen kirkkoherra Jacob Fellman, joka ensimmäisen kerran lähti kohti Kuolan niemimaata vuonna 1820. Hänellähän oli aika lyhyt matka Kuolan niemimaalle. Venäjän vallan aikana Kuolassa ehti käydä yli 70 tiedemiestä mukaan lukien muutamia muitakin pappeja kuin Fellman. Lähes kaikki kirjoittivat raportteja, artikkeleita, kirjoja jne. matkoistaan. Allekirjoittanut onkin julkaissut joitakin näistä teksteistä suomeksi. Alkuperäinen kieli 1800-luvulla oli tavallisesti latina, saksa tai ruotsi.
Neuvostoaikana Kuolan niemimaalle ei kenttätutkimusmielessä juuri kannattanut yrittää pyrkiä. Toki jotkut kielentutkijat pystyivät haastattelemaan joitakin alueen alkuperäiskansojen edustajia kunhan tapaaminen järjestettiin Murmanskissa tai Petroskoissa.
Siirrymme nyt ajassa
eteenpäin Fellmanin ajoilta noin 160 vuotta.
Neuvostoajan
loppukaudella kesällä 1986 helsinkiläistä
nuorta ja nuorekasta maantieteilijää teki
retken, jonka he nimittivät "Pieneksi Kuolan retkeksi". Esikuvana oli
Suuri Kuolan retki vuonna 1887, johon osallistui puolisen tusinaa suomalaista
tiedemiestä eri aloilta ja josta on kirjoitettu useita kymmeniä raportteja ja
muita kirjoituksia. Eräs osanottaja, kapteeni Sjöstrand, jäi silloin asumaan Kuolan niemimaalle ja
hänen jälkeläisensä asuvat vieläkin Venäjällä paitsi he, jotka ovat muuttaneet
Norjaan. Koska suomalaisella Kuolan kävijällä vuodelta 1887 oli ruotsinkielinen sukunimi, (Sjöstrand, joka
vähitellen muuttui muotoon Sjøstrand), niin
pikkuhiljaa jälkeläiset luulivat esi-isänsä norjalaiseksi ja siten he pääsivät
Norjaan, jossa on (tai oli) Suomen
inkeriläissääntöä vastaava maahanmuuttopykälä, mikäli esi-isät olivat muuttaneet
Norjasta Venäjälle. Siitä Pienestä Kuolan retkestä vuodelta 1986, jonka reitti
oli Ivalo - Ylä-Tuuloma -- Kuolan kaupunki - Murmansk ja takaisin samaa
reittiä, ilmestyi seuraavana vuonna selostus Terra -julkaisussa no, 99, No. 1. Silloinen matka
oli aika lailla vaatimattomampi ja julkaisussa on vain musta-valkoisia
valokuvia, mutta toisaalta silloin tehtiin kunnon karttoja nykyaikaan
verrattuna. Terran numero on eräänlainen saamelaisnumero, jossa Kuolan
saamelaiset olivat keskipisteessä.
Myös vesistöjä pitkin on
menty Kuolan niemimaan halki matkien Suurta Kuolan retkeä. Kesällä 1998 kolme
suomalaista lähti ostamallaan vuotavalla veneellä reitille Lovozero -
Krasnoshelje - Varzuga. Retki oli tosi seikkailurikas ja Lovozero - Varzuga
-väli kesti 28 vuorokautta. Mielenkiintoinen matkaraportti on julkaistu ruotsiksi
Nordenskiöld-samfundetin julkaisusarjassa. Kolmikon käyttämä laho vene oli
saanut komean nimen; Vega.
Vuodesta 2005 lähtien
Helsingin yliopiston metsäopiskelijat opettajiensa kanssa ovat tehneet retkiä
Venäjälle. Sittemmin myös Joensuun ja Turun yliopistot ovat liittyneet
joukkoon. On käyty Vienan laulumailla ja Solovetskin saaristossa, Komissa,
Karjalan kannaksella ja Aunuksessa, Äänisen Karjalassa ja vuonna 2011 oli
vuorossa Kuolan niemimaan retki. Tästä retkestä on nyt ilmestynyt monipuolinen
kirja monine värivalokuvineen. Kirjan
nimi on "Turjan rannoilta Vienanmerelle,
matka Kuolan niemimaan luontoon ja
kulttuuriin".
Kirjassa selitetään että "turja"
tarkoittaa "ruijalaista", "tietäjää", "poppamiestä" tai peräti "noitaa". Turjanmeri on siten
Jäämeri ja sitä sanaahan käytetään myös Petsamo-seuran julkaisemassa historiakirjassa.
(Turjanmeren maa). On kuitenkin
muistettava että Turjan rannikko tarkoittaa aluetta "Varzugajoen suulta
Pyhäniemeen eli Svjatoi Nosiin" asti. Suomalainen kielentutkija Valentin
Kiparsky on selvittänyt näiden Turja -sanojen historiaa ja merkitystä jo vuonna 1950.
Kirjassa on 28 artiklaa
hyvin monelta alalta ja lukuisien kuvien lisäksi kirjan tekijät ovat saaneet
käyttöönsä tunnetun Kuolan suomalaisen, jo manalle menneen Sven Lokan,
maalauksia. Ei ole mahdollista selostaa kaikkia artikkeleita, mutta tarkastelen
sellaisia, jotka ovat omaa kiinnostustani lähimpänä.
Ensimmäinen
artikkeliosuus on otsikoltaan Niemimaan historiaa ja kulttuuria. Siinä on
alussa Pertti Uotilan pitkä artikkeli Suomalaisista kasvitieteilijöistä Kuolan
niemimaalla 1800-luvulla. Heitä oli yli 20. Allekirjoittanut keräsi aikoinaan tietoja
kaikista Kuolan niemimaalla käyneistä suomalaistutkijoista Venäjän vallan aikana, mutta Uotilan
artikkelissa on muutama nimi, jota ei ole minun luettelossani. Vaikka kuinka
luulee kahlanneensa läpi kaikki mahdolliset teokset, niin aina jää jotakin huomaamatta.
Joistakin Kuolan niemimaalla käyneistä
tiedemiehistä on ollut niin vaikea löytää tietoja, että väkisin tulee sellainen
epäily että he itse haluavat sen retken unohtaa! Tähän artikkeliin kuuluu vielä
kartografi Petreliuksen laatima Kuolan niemimaan värillinen kartta ja V. Heinon
piirros Suuren Kuolan retken osallistujista. Petreliuksesta pitää sanoa että
hän on jostakin syystä ollut kantaväestön suuren ihmetyksen tai ihailun kohteena.
Hän kävi Kuolan niemimaalla vain kaksi kertaa, mutta hänen nimensä on jäänyt
kolmeen paikannimeen; Gora Petreliusa (Petreliuksen vaara), Perevaly Petrelius
(Petreliuksen ylikulkupaikat) ja Reka Petreliusa (Petreliuksen joki). Nämä
paikannimet ovat siis tämän päivän kartoissakin.
Tunnettu geologi Wilhelm
Ramsay, joka kävi Kuolassa 7 kertaa, kirjoittaa että Kuolassa kävi niin paljon
suomalaisia tutkijoita, joita saamelaiset sanoivat "professoreiksi", että kun
sinne alkoi tulla oikeita turisteja, niin heitäkin sanottiin
"professoreiksi".
Seuraava artikkeli on
Kirsi Kurkon kirjoitus Suomalainen Petsamo. Se sisältää tavanomaisia tietoja
Petsamon historiasta ja suomalaisajasta. Historiasta voisi ehkä muistaa että jo
Suomen punainen hallitus teki 1918 sopimuksen nuoren neuvostohallituksen kanssa
Petsamon liittämisestä Suomeen. Tarton rauhanneuvotteluissa oli mukana ainakin
yksi suomalainen jäsen, joka oli käynyt Kuolassa ennen vallankumousta, eli
Väinö Borg, sittemmin Kivilinna, joka 1901 kävi Hirvasjärvellä tutkimassa
kasveja ja hyönteisiä. Ehkä voisi korostaa sitä miten norjalaiset vastustivat
sitä että Suomi tuli vuonna 1921 heidän uudeksi naapurikseen. Norjalla ja
tsaari-Venäjällä oli hyvät suhteet ja nyt tuli Suomi sinne sotkemaan ympyröitä.
Löysin vastikään venäjänkielisen käsikirjoituksen, jossa kerrotaan että vuonna
1918 kun Suomessa oli käynnissä sisällissota ja Suomessa asuvat venäläiset
olivat hätää kärsimässä eikä Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä ollut
diplomaattisia suhteita, niin Norja antoi Neuvosto-Venäjän kanslialle tilat
konsulaatistaan Helsingissä jotta olisi paikka missä Neuvosto-Venäjän
epävirallinen edustaja pystyi työskentelemään. Artikkelin lopussa kerrotaan
talvisodasta ja että Kalastajasaarennon asukkaat joutuivat sotavangeiksi.
Kansainvälisten sopimusten perusteella ei pitäisi käyttää sotavanki-sanaa tässä
kohdassa, vaan olisi puhuttava internoiduista petsamolaisista. Vain sotilas voi
olla sotavanki, sanovat oppineet. Suhtautumista Suomessa oleviin venäläisiin
siviileihin Suomen sisällissodan jälkeen, kuvaa se että Suomen hallitus päätti
että kaikkien venäläisten, joilla ei ole Suomen kansalaisuutta, on häivyttävä
maasta kolmen päivän sisällä!
Markus Niemelän artikkeli
Jäämerentie ja Liinahamarin satama sisältää perusfaktat tiestön ja sataman
historiasta. Kirjoittaja toteaa että norjalaiset lähettivät postia ja rahtia Suomesta
esim. Osloon. Olisi voinut mainita että norjalaiset toki itse myös matkustivat suomalaisten
linja-autoissa etelään. Kun mainitaan
meriliikenne niin olisi voinut myös mainita lentoliikenteen ja suunnitelmat
rakentaa junarata Oulusta Petsamoon. Ensimmäiset sellaiset suunnitelmat ovat jo
vuodesta 1893. Liinanhamarin hotellista sanotaan että se tuhoutui toistamiseen
Lapin sodassa. Tosiasia on että se on pystyssä ja käytössä vielä nytkin. Se oli
toiminnassa koko sodan aikana vaikka venäläisten pommit lentelivät katon yli. Postikorttivalokuvan
on ottanut Antti Alariesto, joka myöhemmin paremmin tunnetaan taitelijana
nimellä Andreas Alariesto. Hän oli hotellin talonmiehenä.
Kurt Walter on
kirjoittanut Petsamon luostareista. Siihen voisi lisätä että Yläluostari on nyt
vihkimistä vailla valmis (helmikuu 2013). On rakennettu iso kompleksi monine
puurakennuksineen. Valitettavasti näyttää siltä että ainakin osa rakennuksista
on rakennettu suoraan maan päälle ilman kunnon perustuksia! On selvää että puu
lahoaa aika nopeasti.
Reijo Pankka on
kirjoittanut vankileireistä ja poliittisista uhreista. Tähänkin voisi todeta että
Kuolan niemimaalla noin 7.000 henkeä menetti henkensä Stalinin vainoissa. Uhrien
luettelossa vilisee suomalaisia nimiä. Solovetskin vankileiri oli pahimmasta
päästä, mutta siitä tiedettiin toki Suomessa varhain. Minulla on hyllyssäni
S.A. Malsagovin kirja "Helvetti Vienanmeressä. Neuvostovankila kaukaisessa
pohjolassa", joka alun perin on ilmestynyt vuonna 1925. Artikkeliin olisi
sopinut kartta Kuolan niemimaan vankileireistä. Solovetskin saaristo kuuluu taas
hallinnollisesti Arkangelin lääniin.
Vankileirien kartta olisi
sopinut myös Emilia Osmalan artikkeliin "Muurmannin suomalaiset". Kirjoittaja käy laajalti läpi Kuolan
suomalaisten historian 1860 alkaen. Elinkeinoista selostetaan etupäässä
kalastus, joka olikin Kuolan tärkein elinkeino ja esim. jo 1860-luvulla
julkaistiin upeita kalastuskirjoja kolmella kielellä. Eri käytössä olleita
kalastusmenetelmiä ei liene tähän mennessä tarkemmin tutkittu tieteellisellä
tasolla. Paikannimet ovat tuottaneet kirjoittajalle jonkin verran vaikeuksia
koska hän kirjoittaa esim . seuraavista paikoista: Zemljannaja ja Tservjannaja,
kun suomenkieliset nimet ovat Pummanki ja Kervanto. Petsamon ja Kuolan
niemimaan paikannimistä ei liene julkaistu kunnon sanakirjaa, vaikkakin vuonna
1944 julkaistuun suurikokoiseen Kuolan niemimaan seinäkarttaan kuuluu 1.300
paikannimen lista suomeksi, saameksi ja venäjäksi. Tähän kuuluu myös kertomus
Sven Lokan dramaattisesta elämästä. Osmala kirjoittaa että Lokan suomen- ja
venäjäntaitonsa toi työtehtäviä "simultaanitulkkina". En ymmärrä miksi
simultaanitulkki -sana on sitaatissa, sillä allekirjoittanut on pari kertaa
tosiaan työskennellyt Svenin kanssa juuri simultaanitulkkina.
Petri Nyqvist on
kirjoittanut Muurmannin radasta ja sen historiasta. Hyvin kirjoitettuun
artikkeliin kuuluu vielä erikseen selostus niemimaan teistä. Teistä puheen
ollen voi muistaa jo kirjailija Gogolin sanat: Venäjä on tunnettu kahdesta
asiasta: tyhmistä henkilöistä ja huonoista teistä. Itse olen ajanut pari
tuhatta kilometriä Kuolan niemimaalla ilman suurempia onnettomuuksia. Kaksi
kertaa olen saanut sakot, jotka olen maksanut "rikospaikan" päällä käteisenä.
Hiljattain on julkaistu Lackmanin kirja pakolaisista, jotka pakenivat Suomeen rautatietöistä. Heidän joukossaan tuli
esim. Jugoslavian tuleva johtaja Tito.
Kirjan loppuosa
käsittelee esim. Kuolan teollistumista ja teollisuuskaupunkeja,
satelliittikuvat pohjoisen luonnon seurannassa. Silloin on jo tultu lukuun
luonnonvaroista. Siinä on sekä yleisiä tietoja että yksityiskohtaisia tietoja
asioista, joista maallikko ei tiedä mitään, esim. Kuolan niemimaan
myrkkypistiäisistä. Peter Kullbergin artikkeli kysyy "Minne menevät Kuusiniemen
kuuset? Tosiaan aikaisemmin oli Kuolan niemimaalla myös laajoja hakkuutyömaita,
joissa käytettiin vankityövoimaa. Äsken
mainittu Sven Lokka kertoi että hänet
joskus 1940-luvun lopulla tai 1950-luvun alussa pantiin vartioimaan vankeja,
jotka vietiin metsätöihin jonnekin kauas asutuskeskuksista. Hän sanoi että
vangit olisivat helposti voineet tappaa hänet, mutta silloin he eivät olisi
löytäneet tietään pois ja olisivat itsekin kuolleet sinne. Kerran eräs tuttavani
hankki minulle vuonna 1934 laaditun isokokoisen
Kuolan niemimaan metsäkartan, johon merkitty hakkuupalstoja ja siitä
näkee missä on kannattavan hakkuun pohjoisraja. Kartan painosmäärä on ollut 100
kappaletta ja yläreunassa lukee "Huippusalainen". Kartan hankkijan sanojen
mukaan tämä kappale on viimeinen kartta näistä sadasta kartasta.
Helsingin yliopiston
metsätieteiden laitos on tehnyt kulttuuriteon julkaistessaan tämän monipuolisen
teoksen Kuolan niemimaasta. Siitä heille suuri kiitos.
Lopuksi haluan kertoa tositarinan, jonka Sven
Lokka kertoi eräässä radio-ohjelmassa. Lokka ja monet muut suomalaiset oli
sodan aikana viety Arkangelin metsähakkuuleireille, missä ihmiset huonon ja/tai
olemattoman ravinnon takia kuolivat kuin kärpäset, kuten sanotaan. Aamuisin
kerättiin yön aikana kuolleet ihmiset ja vietiin johonkin kuoppaan. Yön aikana
oli satanut vähän lunta ja Sven näki että nyt viedään hänen tuttavaansa, eräs
naapurikylän poikaa kelkalla joukkohautaan. Pojan jalka laahaa pitkin maata ja
tekee uuteen lumeen jäljen. Silloin Sven ajattelee että "mitähän tuosta pojasta
jää tähän maailmaan: jälki lumessa". Silloin Sven päätti, että jos hän jää
henkiin, hän tulee kertomaan siitä mitä oli nähnyt ja kokenut.
Leif Rantala
Rovaniemi
Lähdeluettelo:
Lavikainen Antti & Wallenius Tuomo, Vegas färd tvärsöver Kolahalvön. Nordenskiöld-samfundets tidskrift 59: 3 - 29. Helsingfors 1999. Kuv., kartta.
Tikkanen Matti &
Viitala Pentti, Pieni Kuolan retki
(summary: A Mini-expedition to Kola). Terra 1987, vol. 99, no 1, p. 3 - 12, Helsinki
1987, valokuvia, karttoja.
Turjan vuonoilta Vienanmerelle, matka Kuolan
niemimaan luontoon ja kulttuuriin, toimittaneet Anni Vanhatalo, Pekka Niemelä, Timo Kuuluvainen
ja Harri Vasander. Helsingin yliopiston metsätieteiden laitoksen julkaisuja 4,
Helsinki 2012, 220 sivua, kuvia, karttoja.