Turjan vuonoilta Vienanmerelle kirjan esittely

Leif Rantala Rovaniemi

VARSIN SUURI KUOLAN RETKI 2011

Suomen tullessa osaksi Venäjän valtakuntaa vuonna 1809 eri tieteenalojen edustajat havahtuivat vähitellen  huomaamaan  että idässä on uusia ja mielenkiintoisia kenttätyön mahdollisuuksia. Ensimmäinen suomalainen tiedemies, joka suuntasi askeleensa kohti itää oli Utsjoen kirkkoherra Jacob Fellman, joka ensimmäisen kerran lähti kohti Kuolan niemimaata  vuonna 1820. Hänellähän oli  aika lyhyt matka Kuolan niemimaalle. Venäjän vallan aikana Kuolassa ehti käydä yli 70 tiedemiestä mukaan lukien muutamia muitakin pappeja kuin Fellman. Lähes kaikki kirjoittivat raportteja, artikkeleita, kirjoja jne. matkoistaan. Allekirjoittanut onkin julkaissut joitakin näistä teksteistä suomeksi. Alkuperäinen kieli 1800-luvulla oli tavallisesti latina, saksa tai ruotsi.

Neuvostoaikana Kuolan niemimaalle ei  kenttätutkimusmielessä juuri kannattanut yrittää pyrkiä. Toki jotkut kielentutkijat pystyivät haastattelemaan joitakin alueen alkuperäiskansojen edustajia kunhan tapaaminen järjestettiin Murmanskissa tai Petroskoissa.

Siirrymme nyt ajassa eteenpäin Fellmanin ajoilta noin 160 vuotta.

Neuvostoajan loppukaudella  kesällä 1986 helsinkiläistä nuorta ja nuorekasta maantieteilijää teki   retken, jonka he nimittivät "Pieneksi Kuolan retkeksi". Esikuvana oli Suuri Kuolan retki vuonna 1887, johon osallistui puolisen tusinaa suomalaista tiedemiestä eri aloilta ja josta on kirjoitettu useita kymmeniä raportteja ja muita kirjoituksia. Eräs osanottaja, kapteeni Sjöstrand,  jäi silloin asumaan Kuolan niemimaalle ja hänen jälkeläisensä asuvat vieläkin Venäjällä paitsi he, jotka ovat muuttaneet Norjaan. Koska suomalaisella Kuolan kävijällä vuodelta 1887 oli  ruotsinkielinen sukunimi, (Sjöstrand, joka vähitellen muuttui muotoon Sjøstrand),  niin pikkuhiljaa jälkeläiset luulivat esi-isänsä norjalaiseksi ja siten he pääsivät Norjaan, jossa on (tai oli)  Suomen inkeriläissääntöä vastaava maahanmuuttopykälä, mikäli esi-isät olivat muuttaneet Norjasta Venäjälle. Siitä Pienestä Kuolan retkestä vuodelta 1986, jonka reitti oli Ivalo - Ylä-Tuuloma -- Kuolan kaupunki - Murmansk ja takaisin samaa reittiä, ilmestyi seuraavana vuonna selostus Terra  -julkaisussa no, 99, No. 1. Silloinen matka oli aika lailla vaatimattomampi ja julkaisussa on vain musta-valkoisia valokuvia, mutta toisaalta silloin tehtiin kunnon karttoja nykyaikaan verrattuna. Terran numero on eräänlainen saamelaisnumero, jossa Kuolan saamelaiset olivat keskipisteessä.

Myös vesistöjä pitkin on menty Kuolan niemimaan halki matkien Suurta Kuolan retkeä. Kesällä 1998 kolme suomalaista lähti ostamallaan vuotavalla veneellä reitille Lovozero - Krasnoshelje - Varzuga. Retki oli tosi seikkailurikas ja Lovozero - Varzuga -väli kesti 28 vuorokautta. Mielenkiintoinen matkaraportti on julkaistu ruotsiksi Nordenskiöld-samfundetin julkaisusarjassa. Kolmikon käyttämä laho vene oli saanut komean nimen; Vega.

Vuodesta 2005 lähtien Helsingin yliopiston metsäopiskelijat opettajiensa kanssa ovat tehneet retkiä Venäjälle. Sittemmin myös Joensuun ja Turun yliopistot ovat liittyneet joukkoon. On käyty Vienan laulumailla ja Solovetskin saaristossa, Komissa, Karjalan kannaksella ja Aunuksessa, Äänisen Karjalassa ja vuonna 2011 oli vuorossa Kuolan niemimaan retki. Tästä retkestä on nyt ilmestynyt monipuolinen kirja monine värivalokuvineen.  Kirjan nimi on "Turjan rannoilta Vienanmerelle, matka Kuolan niemimaan luontoon ja kulttuuriin".

Kirjassa selitetään että "turja" tarkoittaa "ruijalaista", "tietäjää", "poppamiestä"  tai peräti "noitaa". Turjanmeri on siten Jäämeri ja sitä sanaahan käytetään myös Petsamo-seuran julkaisemassa historiakirjassa. (Turjanmeren maa).  On kuitenkin muistettava että Turjan rannikko tarkoittaa aluetta "Varzugajoen suulta Pyhäniemeen eli Svjatoi Nosiin" asti. Suomalainen kielentutkija Valentin Kiparsky on selvittänyt näiden Turja -sanojen historiaa ja merkitystä  jo vuonna 1950.

Kirjassa on 28 artiklaa hyvin monelta alalta ja lukuisien kuvien lisäksi kirjan tekijät ovat saaneet käyttöönsä tunnetun Kuolan suomalaisen, jo manalle menneen Sven Lokan, maalauksia. Ei ole mahdollista selostaa kaikkia artikkeleita, mutta tarkastelen sellaisia, jotka ovat omaa kiinnostustani lähimpänä.

Ensimmäinen artikkeliosuus on otsikoltaan Niemimaan historiaa ja kulttuuria. Siinä on alussa Pertti Uotilan pitkä artikkeli Suomalaisista kasvitieteilijöistä Kuolan niemimaalla 1800-luvulla. Heitä oli yli 20.  Allekirjoittanut keräsi aikoinaan tietoja kaikista Kuolan niemimaalla käyneistä suomalaistutkijoista  Venäjän vallan aikana, mutta Uotilan artikkelissa on muutama nimi, jota ei ole minun luettelossani. Vaikka kuinka luulee kahlanneensa läpi kaikki mahdolliset teokset, niin aina jää jotakin huomaamatta.  Joistakin Kuolan niemimaalla käyneistä tiedemiehistä on ollut niin vaikea löytää tietoja, että väkisin tulee sellainen epäily että he itse haluavat sen retken unohtaa! Tähän artikkeliin kuuluu vielä kartografi Petreliuksen laatima Kuolan niemimaan värillinen kartta ja V. Heinon piirros Suuren Kuolan retken osallistujista. Petreliuksesta pitää sanoa että hän on jostakin syystä ollut kantaväestön suuren ihmetyksen tai ihailun kohteena. Hän kävi Kuolan niemimaalla vain kaksi kertaa, mutta hänen nimensä on jäänyt kolmeen paikannimeen; Gora Petreliusa (Petreliuksen vaara), Perevaly Petrelius (Petreliuksen ylikulkupaikat) ja Reka Petreliusa (Petreliuksen joki). Nämä paikannimet ovat siis tämän päivän kartoissakin.

Tunnettu geologi Wilhelm Ramsay, joka kävi Kuolassa 7 kertaa, kirjoittaa että Kuolassa kävi niin paljon suomalaisia tutkijoita, joita saamelaiset sanoivat "professoreiksi", että kun sinne alkoi tulla oikeita turisteja, niin heitäkin sanottiin "professoreiksi". 

Seuraava artikkeli on Kirsi Kurkon kirjoitus Suomalainen Petsamo. Se sisältää tavanomaisia tietoja Petsamon historiasta ja suomalaisajasta. Historiasta voisi ehkä muistaa että jo Suomen punainen hallitus teki 1918 sopimuksen nuoren neuvostohallituksen kanssa Petsamon liittämisestä Suomeen. Tarton rauhanneuvotteluissa oli mukana ainakin yksi suomalainen jäsen, joka oli käynyt Kuolassa ennen vallankumousta, eli Väinö Borg, sittemmin Kivilinna, joka 1901 kävi Hirvasjärvellä tutkimassa kasveja ja hyönteisiä. Ehkä voisi korostaa sitä miten norjalaiset vastustivat sitä että Suomi tuli vuonna 1921 heidän uudeksi naapurikseen. Norjalla ja tsaari-Venäjällä oli hyvät suhteet ja nyt tuli Suomi sinne sotkemaan ympyröitä. Löysin vastikään venäjänkielisen käsikirjoituksen, jossa kerrotaan että vuonna 1918 kun Suomessa oli käynnissä sisällissota ja Suomessa asuvat venäläiset olivat hätää kärsimässä eikä Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä ollut diplomaattisia suhteita, niin Norja antoi Neuvosto-Venäjän kanslialle tilat konsulaatistaan Helsingissä jotta olisi paikka missä Neuvosto-Venäjän epävirallinen edustaja pystyi työskentelemään. Artikkelin lopussa kerrotaan talvisodasta ja että Kalastajasaarennon asukkaat joutuivat sotavangeiksi. Kansainvälisten sopimusten perusteella ei pitäisi käyttää sotavanki-sanaa tässä kohdassa, vaan olisi puhuttava internoiduista petsamolaisista. Vain sotilas voi olla sotavanki, sanovat oppineet. Suhtautumista Suomessa oleviin venäläisiin siviileihin Suomen sisällissodan jälkeen, kuvaa se että Suomen hallitus päätti että kaikkien venäläisten, joilla ei ole Suomen kansalaisuutta, on häivyttävä maasta kolmen päivän sisällä!

Markus Niemelän artikkeli Jäämerentie ja Liinahamarin satama sisältää perusfaktat tiestön ja sataman historiasta. Kirjoittaja toteaa että norjalaiset lähettivät postia ja rahtia Suomesta esim. Osloon. Olisi voinut mainita että norjalaiset  toki itse myös matkustivat suomalaisten linja-autoissa etelään.  Kun mainitaan meriliikenne niin olisi voinut myös mainita lentoliikenteen ja suunnitelmat rakentaa junarata Oulusta Petsamoon. Ensimmäiset sellaiset suunnitelmat ovat jo vuodesta 1893. Liinanhamarin hotellista sanotaan että se tuhoutui toistamiseen Lapin sodassa. Tosiasia on että se on pystyssä ja käytössä vielä nytkin. Se oli toiminnassa koko sodan aikana vaikka venäläisten pommit lentelivät katon yli. Postikorttivalokuvan on ottanut Antti Alariesto, joka myöhemmin paremmin tunnetaan taitelijana nimellä Andreas Alariesto. Hän oli hotellin talonmiehenä.

Kurt Walter on kirjoittanut Petsamon luostareista. Siihen voisi lisätä että Yläluostari on nyt vihkimistä vailla valmis (helmikuu 2013). On rakennettu iso kompleksi monine puurakennuksineen. Valitettavasti näyttää siltä että ainakin osa rakennuksista on rakennettu suoraan maan päälle ilman kunnon perustuksia! On selvää että puu lahoaa aika nopeasti.

Reijo Pankka on kirjoittanut vankileireistä ja poliittisista uhreista. Tähänkin voisi todeta että Kuolan niemimaalla noin 7.000 henkeä menetti henkensä Stalinin vainoissa. Uhrien luettelossa vilisee suomalaisia nimiä. Solovetskin vankileiri oli pahimmasta päästä, mutta siitä tiedettiin toki Suomessa varhain. Minulla on hyllyssäni S.A. Malsagovin kirja "Helvetti Vienanmeressä. Neuvostovankila kaukaisessa pohjolassa", joka alun perin on ilmestynyt vuonna 1925. Artikkeliin olisi sopinut kartta Kuolan niemimaan vankileireistä. Solovetskin saaristo kuuluu taas hallinnollisesti Arkangelin lääniin.

Vankileirien kartta olisi sopinut myös Emilia Osmalan artikkeliin "Muurmannin suomalaiset".  Kirjoittaja käy laajalti läpi Kuolan suomalaisten historian 1860 alkaen. Elinkeinoista selostetaan etupäässä kalastus, joka olikin Kuolan tärkein elinkeino ja esim. jo 1860-luvulla julkaistiin upeita kalastuskirjoja kolmella kielellä. Eri käytössä olleita kalastusmenetelmiä ei liene tähän mennessä tarkemmin tutkittu tieteellisellä tasolla. Paikannimet ovat tuottaneet kirjoittajalle jonkin verran vaikeuksia koska hän kirjoittaa esim . seuraavista paikoista: Zemljannaja ja Tservjannaja, kun suomenkieliset nimet ovat Pummanki ja Kervanto. Petsamon ja Kuolan niemimaan paikannimistä ei liene julkaistu kunnon sanakirjaa, vaikkakin vuonna 1944 julkaistuun suurikokoiseen Kuolan niemimaan seinäkarttaan kuuluu 1.300 paikannimen lista suomeksi, saameksi ja venäjäksi. Tähän kuuluu myös kertomus Sven Lokan dramaattisesta elämästä. Osmala kirjoittaa että Lokan suomen- ja venäjäntaitonsa toi työtehtäviä "simultaanitulkkina". En ymmärrä miksi simultaanitulkki -sana on sitaatissa, sillä allekirjoittanut on pari kertaa tosiaan työskennellyt Svenin kanssa juuri simultaanitulkkina.

Petri Nyqvist on kirjoittanut Muurmannin radasta ja sen historiasta. Hyvin kirjoitettuun artikkeliin kuuluu vielä erikseen selostus niemimaan teistä. Teistä puheen ollen voi muistaa jo kirjailija Gogolin sanat: Venäjä on tunnettu kahdesta asiasta: tyhmistä henkilöistä ja huonoista teistä. Itse olen ajanut pari tuhatta kilometriä Kuolan niemimaalla ilman suurempia onnettomuuksia. Kaksi kertaa olen saanut sakot, jotka olen maksanut "rikospaikan" päällä käteisenä. Hiljattain on julkaistu Lackmanin kirja pakolaisista, jotka pakenivat  Suomeen rautatietöistä. Heidän joukossaan tuli esim. Jugoslavian tuleva johtaja Tito.

Kirjan loppuosa käsittelee esim. Kuolan teollistumista ja teollisuuskaupunkeja, satelliittikuvat pohjoisen luonnon seurannassa. Silloin on jo tultu lukuun luonnonvaroista. Siinä on sekä yleisiä tietoja että yksityiskohtaisia tietoja asioista, joista maallikko ei tiedä mitään, esim. Kuolan niemimaan myrkkypistiäisistä. Peter Kullbergin artikkeli kysyy "Minne menevät Kuusiniemen kuuset? Tosiaan aikaisemmin oli Kuolan niemimaalla myös laajoja hakkuutyömaita, joissa  käytettiin vankityövoimaa. Äsken mainittu Sven Lokka kertoi  että hänet joskus 1940-luvun lopulla tai 1950-luvun alussa pantiin vartioimaan vankeja, jotka vietiin metsätöihin jonnekin kauas asutuskeskuksista. Hän sanoi että vangit olisivat helposti voineet tappaa hänet, mutta silloin he eivät olisi löytäneet tietään pois ja olisivat itsekin kuolleet sinne. Kerran eräs tuttavani hankki minulle vuonna 1934 laaditun isokokoisen  Kuolan niemimaan metsäkartan, johon merkitty hakkuupalstoja ja siitä näkee missä on kannattavan hakkuun pohjoisraja. Kartan painosmäärä on ollut 100 kappaletta ja yläreunassa lukee "Huippusalainen". Kartan hankkijan sanojen mukaan tämä kappale on viimeinen kartta näistä sadasta kartasta.

Helsingin yliopiston metsätieteiden laitos on tehnyt kulttuuriteon julkaistessaan tämän monipuolisen teoksen Kuolan niemimaasta. Siitä heille suuri kiitos.

 Lopuksi haluan kertoa tositarinan, jonka Sven Lokka kertoi eräässä radio-ohjelmassa. Lokka ja monet muut suomalaiset oli sodan aikana viety Arkangelin metsähakkuuleireille, missä ihmiset huonon ja/tai olemattoman ravinnon takia kuolivat kuin kärpäset, kuten sanotaan. Aamuisin kerättiin yön aikana kuolleet ihmiset ja vietiin johonkin kuoppaan. Yön aikana oli satanut vähän lunta ja Sven näki että nyt viedään hänen tuttavaansa, eräs naapurikylän poikaa kelkalla joukkohautaan. Pojan jalka laahaa pitkin maata ja tekee uuteen lumeen jäljen. Silloin Sven ajattelee että "mitähän tuosta pojasta jää tähän maailmaan: jälki lumessa". Silloin Sven päätti, että jos hän jää henkiin, hän tulee kertomaan siitä mitä oli nähnyt ja kokenut.

Leif Rantala

Rovaniemi

Lähdeluettelo:

Lavikainen Antti & Wallenius Tuomo, Vegas färd tvärsöver Kolahalvön. Nordenskiöld-samfundets  tidskrift 59: 3 - 29. Helsingfors 1999. Kuv.,  kartta.

Tikkanen Matti & Viitala Pentti, Pieni Kuolan retki (summary: A Mini-expedition to Kola). Terra 1987, vol. 99, no 1, p. 3 - 12, Helsinki 1987, valokuvia, karttoja.

Turjan vuonoilta Vienanmerelle, matka Kuolan niemimaan luontoon ja kulttuuriin, toimittaneet Anni Vanhatalo, Pekka Niemelä, Timo Kuuluvainen ja Harri Vasander. Helsingin yliopiston metsätieteiden laitoksen julkaisuja 4, Helsinki 2012, 220 sivua, kuvia, karttoja.